keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Selja: Kuinka tunnistaa meidät mustat hurmurit?

Heippa kaikille!

Tallillamme, jossa minä asustan, on mielestäni aika paljon mustia hevosia... Minä Selja, Hetta, Trana, Rossi, Gola, Veera ja Allu :D! Usein kuulenkin asiakkaiden kysyvän, "Onko tuo musta hevonen tuolla vasemmalla Selja?", vaikka hevonen onkin Hetta enkä minä. Olen kuullut myös asiakkaiden kuiskuttelevan keskenään, että kenen luokse heidän pitäisi mennä, kun opas sanoo "Sinulle on tuo musta Selja- hevonen." ja vieressä sattuu silloin olemaan myös Veera, Gola tai muu musta hevonen. Yksinkertaisesti sanottuna meitä mustia hevosia ei aina erota toisistamme. Varsinkaan meitä Islanninhevosia. Allu harvoin sekoitetaan meihin, vaikka on sellaistakin sattunut ;).


Tekaisin tuollaisen kuvakollaasin. Eroja meistä löytyy, mutta on meissä samannäköisyyttäkin. Ongelmana onkin se, miten erottaa meidät toisistamme. Mikä on kenenkin erityistuntomerkki! Siinä onkin tämän postauksen aihe. Aloitetaan! :)

Koska minä kirjoitan tätä, aloitan itsestäni. On hieman vaikeaa sanoa itsestään, että kuinka minut tunnistaisi hyvin. Niinpä pyysinkin apua hevosystäviltäni, ja he kertoivat, mikä erottaa minut muista tummista kauraturvista.

Helpoin tunnistuskeino on se, että minulla on valkoisia karvoja päässäni, vaikka muuten olenkin kokonaan musta.


Ja sitten kai se yksi tunnistuskeino on varsamainen pääni... En yleensä myönnä sitä, että näytän hieman varsamaiselta päästäni, mutta kai se on pakko nyt sanoa. Mutta älkää luulko, että olisin mikään vauva, isohan minä jo olen!


Jos taas tahdotte nähdä oikeasti varsamaisen pään, katsokaa Rossia! No...Hänhän kyllä onkin vasta sen kolmisen vuotta. En osaa sanoa muita erityismerkkejä Rossissa kuin sen, että hän on varsa ja varsan näköinen. Mielestäni hänet pitäisi olla aika helppo tunnistaa myös siitä, että yleensä heti tultuasi aitaukseen, ryntää Rossi luoksesi mutustamaan kenkiäsi ja kinuamaan rapsutuksia sinulta.




Allukin on helppo tunnistaa. Hän on erillisessä aitauksessa ja mielestäni tosi korkea. Ainakin meihin islanninhevosiin verrattuna!


Ai niin, onhan Allulla vielä pyrstötähti- merkki päässään.  Eiköhän näillä faktoilla hänet tunnista! ;)


Sitten Gola. Hänen hiuksensa ovat aika upeat. Tarkoitan, kun niissä on sellaista oranssia mustien jouhien seassa. On meillä joillakin muilla myös, mutta Golalla silmäänpistävimmin.


Mielestäni Gola ei ole täysin musta, vaan haaleampi kuin me muut, joista tässä postauksessa nyt puhutaan.


Sitten siirrytään tunnistamisen kannalta hankalimpiin hevosiin.

Tranan nyt vielä tunnistaa. Hänellä on niin pitkät ja upeat etuhiukset! Lisäksi Trana on aika korkea, vaikka toiseksi nuorin onkin. Eräänäkin päivänä katsoin, että miten ihmeessä tuo Allu on päässyt omasta pihatostaan meidän pihattoomme, mutta sitten hoksasin, että Tranahan se onkin. Eikä mikään Norjan kylmäverinen!



Sitten loppuun nämä kaksi hevosta, joita ihmiset eivät meinaa usein erottaa, Hetta ja Veera. Aloitetaan Veerasta.

Vaikka he näyttäisivätkin täysin samoilta, kyllä heidät ainakin viimeistään silloin erottaa, kun kurkkaa otsatukan alle. Siellä nimittäin Veeralla on valkoista karvaa. Tämä on tärkeä tuntomerkki. Painakaa mieleenne! ;)


Veera ei varmaan ole kauhean iloinen, kun kerron tämän...Mutta pakko sanoa, että vaikka Veera on luonteeltaan todellinen hienohelma, on hän aina likainen! Harvoin on päiviä, ettei Veeralta roikkuisi heinää otsatukasta  Heti kun hänet on harjattukin, päästyään aitaukseen tekee piehtarointi tehtävänsä.


Ja sitten viimeinen hepo, Hetta. Kehotan oikeasti kurkkaamaan sinne otsaharjan alle. Nimittäin siellä ei ole valkoista karvaa, kuten Veeralla. :) Niin, ja Hetan harja on mahtava! Hänellä on vähän niinkuin irokeesi. Sellaisen minäkin tahtoisin!



Nyt kun katsoitte näitä kuvia, niin huomasitte varmaankin, että me kaikki hevoset poikkeamme jotenkin toisistamme. Aina joku tekee meistä erinnäköiset!

Toivottavasti piditte, ettekä aivan kyllästyneet meihin mustan värisiin hevosiin :D! Palaillaan...

♥: Selja

torstai 23. tammikuuta 2014

Stjarni: Ajatuksiani päivärutiineistamme

Iltaa!

Olen Stjarni. Jos haluat tietää hieman lisää luonteestani, ennen kuin aloitat tämän postaukseni lukemisen, voit katsoa Me Hevoset- sivuston. Pääset sinne tästä. Tuli vain mieleeni muistuttaa tuosta blogissamme olevasta sivusta. Sieltä löytyy siis tietoa meistä jokaisesta hevosesta. Eli jos olet uusi lukija tai et tunne meitä kaikkia heposia, pääset varmasti jyvälle lukemalla esittelyn meistä. :)



Mutta sitten asiaan! Ajattelin hevosena kertoa teille ihmisille, millaisina asioina minä koen perusaskareet ratsastukseen liittyen. Kävin tänään lenkillä ratsastajani kanssa, ja napsimme jonkin verran kuvia tähän aiheeseen liittyen.

Harjaaminen. Sillähän sitä aina aloitetaan! Vähän niin kuin ihmisillä on pukeutuminen, ennen lenkille lähtöä. Harjaaminen tuntuu meistä hevosista mukavalta. Varsinkin, jos on jokin kutiava paikka. Muistathan harjata meitä karvojemme suuntaisesti. ;)


Kavioiden otto. Se on hyvä tapa kiukutella, jos on huono päivä. ;) Mutta silti, vaikka joku joskus siinä kiukuttelisikin, se ei satu meille yhtään. Ellei sitten osu säteeseen...Se on se kohta, joka on kavion keskellä. Siihen ei mielellään saa koskea. Yleensä me Issikat kavioita ottaessa nostamme heti kavion, kun täytyy ja pidämme sitä kiltisti ylhäällä. Näin on kummallekin osapuolelle mukavampaa, kun ei tarvitse taistella!

Kavio ennen puhdistamista. 
Satulavyön kiristäminen on ehkäpä kaikista inhoittavin asia hevosena olemisessa. Mutta sekin on vain näitä perusrutiineita ja nopeasti hoidettu homma. Mielummin kuitenkin vyön kiristäminen, kuin se, ettei satuloissa olisi satulavöitä. Silloinhan kaikki ratsastajat tippuisivat. Se ei olisi kivaa, sillä me hevoset pyrimme aina tekemään ratsastajan iloiseksi.


Suitsien, eli kuolaimien laitto on meille itsestäänselvyys. Kuvailisin sitä samana asiana, kuin ihmisillä hampaiden pesu, Ihmiset voivat ajatella, että hevosesta ei varmaankaan tunnu kivalta, kun sen suuhun laitetaan kuolaimet. Samaa me hevoset ajattelemme ihmisten hampaiden pesusta. Tuntuisi oudolta, jos meidänkin suuhumme työnnettäisiin keppi ja sillä hinkattaisiin hampaitamme. :D


Sitten siirrytään ratsastuksen pariin. Meiltä hevosilta ei voi salata mitään. Aistimme heti, jos ihminen on pelokas, vihainen, surullinen tai iloinen. Esimerkiksi maastossa, jos ihminen huomaa poron ja alkaa jännittää sitä. Silloin me ajattelemme, että pian tapahtuu jotain pelottavaa, kun johtajanikin on pelokas. Tämä yleensä johtaa säikähtämiseen. Tänään aistin ratsastajani onnellisuuden reissun jälkeen. Menin todella kiltisti ja kuulinkin tallilla ratsastajani kehuvan minua muille ihmisille. Se teki minut todella onnelliseksi ♥.


Issikan oma askellaji töltti on joillekin islanninhevosille automaattista, kun taas toisille helpompaa on ravi. Minä olen enemmän ravipohjainen. Ravi on meille raskaampaa kuin laukka. Itse pidän askellajeissa eniten laukasta, jota tänäänkin menimme näissä ihanissa maastoissa. :)




Menimme siis tänään sekalaista reittiä, jolle ei ole nimitystä. Eniten tämän päiväisessä reitissämme oli tiepätkiä, joilla pääsee laukkaamaan ja tölttäämään. Kävimme lopuksi myös pienen metsäpätkän.



Rakastan näitä molempia osioita reitillä. Tiepätkillä pääsee vauhdin huumaan ja metsäpolulla voi rauhoittua. Tänään emme hurjastelleet, vaikka laukkaa ja tölttiä menimmekin.


Nyt, kun meillä on tämä blogi, pysähdymme usein kuvailemaan kesken reissun. Se on mukavaa!



Kun koti, alkaa häämöttää kulman takaa, tulee heti nälkä. Silloin onkin ihanaa päästä heinäpaalin äärelle ystävien luokse.


Tässä kaikki tällä kertaa! Teimme tänne blogiin pari päivää sitten uuden bannerinkin. Mitäs pidätte? :) On huikeaa, että blogissamme on jo 1250 katselukertaa ja kuusi lukijaa! Kommentitkin piristävät kummasti päivää ja antavat paljon postausintoa ♥.

Terveisin: Stjarni ♥

maanantai 20. tammikuuta 2014

Rossi: Touhukas päiväni

Heipäsen hei ja heissulivei!

Olen Rossi, se kaikkien tuntema 3-vuotias varsa. Pitkän kinuamisen jälkeen suostuivat hevosystäväni siihen, että minäkin saan kirjoittaa tänne. He nimittäin pelkäävät, että paljastaisin täällä jotain heidän salaisuuksistaan. Kuten sen, että Stjarni rakastaa oikeasti pinkkiä, vaikka on poika. Ja se, että Veera ihailee Irmeliä ja haluaisi olla niin kuin hän. Ja se, että...Ai niin. En saanut kertoa heistä mitään. No, kerron sitten itsestäni! Tai oikeastaan tästä päivästäni.

Heräsin aamulla noin kello 9.12 Muut olivat jo heränneinä heinäpaalilla syömässä.


Vaelluskin lähti siinä kymmenen aikoihin. Aamu ei kuitenkaan käynnistynyt minun osaltani niin hyvin. Suutuin nimittäin parhaalle ystävälleni Tranalle, kun hän ei tahtonut leikkiä kanssani.



Onneksi Ida-heppa tuli luokseni ja kysyi, tahtoisinko rakentaa hänen kanssaan majan puiden oksista. Suostuin siihen tietenkin, ja näin minulle tuli taas hyvä mieli. :)


Kerroin Idalle salaisuuksiani. Hän on hyvä kuuntelemaan! Hihitimme yhdessä muille hevosille ja keksimme heistä hauskoja piloja. Nauroimme vatsamme kipeiksi.



Mietimme yhdessä innolla sitä, kun minä, Ro´s Fra Nevala osallistun Levi World Cupiin. Virittäydyin näihin laskettelukilpailun tunnelmiin aiheeseen sopivalla pipolla. :)


Kävin välissä nukkumassa päiväunet. Näin hauskaa unta!


Heti kauneusunieni jälkeen jatkoin Idan kanssa touhuamista. Leikimme monia eri leikkejä. Ensin leikimme piilosta. Alhaalla olevassa kuvassa näkyy, kun juoksin piiloon Idaa hänen laskiessaan kymmeneen.


Leikimme myös hippaa, ja juoksinkin Idaa hurjasti karkuun!


Sitten, kun kyllästyimme noihin perusleikkeihin, keksin hauskan jekun. Hiivimme salaa Idan kanssa muiden hevosten luokse ja näykkäsimme heitä takapuolesta. Sitten juoksimme äkkiä karkuun, etteivät he huomanneet meitä. Oli kyllä huisin hauskaa! :D Eivätkä he ikinä saaneet tietää, että ne kiusankappaleet olimme me!



Sitten pelailin vielä hetken jalkapalloa yksikseni.



Tässä oli minun päiväni. Toivottavasti piditte.

Täytyy vielä muistuttaa, että kevät se vain koko ajan lähestyy, enemmän ja enemmän! Viikonloppuna oli huippunäkymät heti aamusta. Aurinko paistoi ja tuntui, että se olisi lämmittänytkin jo hieman ;)

Sieltä se aurinko pilkistää!
Rakkaudella: Rossi ♥

lauantai 18. tammikuuta 2014

Gjaffar: Talven taikaa

Terveppä terve!

Minulla, Gjaffarilla olisi nyt muutama kuva jaettavana teidän kanssanne. ;) Aamulla oli kyllä upea herätä taas näihin ensimmäisiin auringonsäteisiin! Muutenkin ilma oli mitä kaunein, juuri sopiva kuvauspäivälle. Koska minulla oli vapaapäiväkin tänään, pääsin kuvattavaksi metsään. Ja nyt laitan ne kuvat tähän postaukseen. :)


Lähdimme kävelemään viereiselle maastopolulle. Poseerasin tietysti aina, kun kamera otettiin esille. :) 


Olin tänään erittäin yhteistyökykyisellä päällä. Siksi kuvat onnistuivatkin mielestäni aika hyvin. Ehkä pääsen toisenkin kerran kuvausretkelle! :)


Hevosaitauksemme on siinä polun vieressä. Välillä muut kauraturvat kävivät ihmettelemässä kuvaussessiotamme. Nautin heidän ihailevista katseistaan! 


Tiedättekö muuten jotain hevosmallitoimistoa, joka on suunnattu meille miehille? Voisin yrittää hakea sinne näillä kuvilla! Paljonkohan siitä saisi palkkaa...






Nautin kyllä niin paljon tästä lumivaipasta, mikä ympärillämme on! Rakastan niitä hetkiä, kun saan piehtaroida aitauksessa lumen keskellä. Ja jos kesken reissun tulee jano, voi maistella lunta. Talvi on upeaa aikaa. Me Islanninhevoset nautimme siitä niin suunnattomasti ♥ 


Kävin kerran tuolla Levin keskustassa. Se oli ihan kivaa vaihtelua, mutta en minä kyllä siellä autojen, rakennusten ja ihmismassojen keskellä tahtoisi asua. Vaikka tämä talli on vain kahden kilometrin päässä keskustasta, on täällä niin rauhallista.. Me hevoset kaipaamme rauhaa ja hiljaisuutta :). Ihmisillekin on hyväksi käydä välillä metsässä rentoutumassa, jos on esimerkiksi stressiä töissä/koulussa..


Mutta tässä nämä kuvat melkein olivatkin. Laitan vielä oman suosikkikuvani tältä päivältä.

Muuten, tiesittekö. Irmelikin rakastaa kameran edessä olemista ;).


♥: Gjaffar