tiistai 14. lokakuuta 2014

Rossi: Ammattilaiset asialla!

Terveppä terve rakkaat lukijamme!

Ette voi ikinä edes kuvitella, kuinka järjettömän onnellinen olenkaan! Olen aina ollut se yksi ja ainoa lapsi tallilla, mutta nyt asia on muuttunut. Ainakin muutamaksi päiväksi. Minulla on nyt nimittäin täällä tallillani kuusi lasta kaverina. Ehei, ei tänne ole tullut kuutta varsaa, vaan talli kuhisee ihmislapsista. Tänne tuli siis lauantaina leiriläisiä pitämään minulle seuraa. Jäisivätpä he tänne ikuisesti viihdyttämään minua hauskoilla leikeillään. :)

Kuten kuvasta voi huomatakin, on tänne satanut lunta!
On niin huvittavaa katsella, kuinka he leikkivät minua juosten kentällä "pukkeja" heitellen. Mukana heidän leikissään ovat myös kouluttajat, jotka koettavat epätoivoisesti saada kuritonta varsaa tottelemaan. Aivan kuten minä. Paitsi, että minä en tietenkään ole kuriton, vaan mitä ihanin koulutettava. No, mennään asiaan!

Sunnuntaina järjestettiin tallilla perinteiset kauneuskilpailut, joissa leiriläiset laittoivat valitsemansa hevoset mahdollisimman upeiksi. Kuten arvata saattaa, olin näiden lapsukaisten makuun jo valmiiksi liian kaunis, joten he eivät valinneet kisaan minua. ;) 

Hrimnir -pojun upea kampaus!

Miksen minä saanut tuollaista rusettia häntääni??

Irpaa kaunistetaan!
Voin sanoa, että lähtökohdat olivat aivan hirveät. Ainakin Hrimnirin osalta. Tuo sotkuinen kakara oli niin likainen, että hävetti. Ottaisi mallia minusta. ;) Tässä kuvat ennen näiden taitavien leiriläisten käsittelyä.

Gola

Hrimnir
Olisin halunnut samanlaisen kampauksen otsaharjaani kuin Irmelillä oli. Toisaalta, kuten kuvan taustalta näkee, jos tarkasti katsoo, olen juuri parhaillani aitauksessa rapsuteltavana. En olisi kyllä halunnut vaihtaa sitäkään hetkeä, joten ehkä oli ihan hyvä tyytyä pelkkiin rapsutuksiin. Sitä paitsi tuo hienoksi laittautuminen on isompien tammojen ja ruunien hommaa. Ei minun. Minun tarkoitukseni on vain olla söpö, ja sehän onnistuu!

Irmeli! Minä olen tuolla aitauksessa, Irmelin oikealla puolella.

Irmeli
Ida ei osallistunut kauneuskilpailuun, sillä hän toimi tällöin ratsuna. Minä en saanut tehdä kumpaakaan! Epäreilua!

Kaunotar

Toinen kaunotar eli minä
Jöran mummostyleäkin oltiin muokattu vähän tyttömäisemmäksi.

Lettipää Jöra

Jöra
Kuten tiedättekin, Gola ei ole mikään maailman tyttömäisin tamma, niinkuin minäkään en ole. Golan perusilme on aina tämä:

Gola
Silti tytöt saivat Golan näyttämään näinkin paljon tyttöhevoselta.

Golan ihana häntä!

No, nyt on Golallakin hieman erilainen ilme!
Myönnän kyllä olevani vähän (ja vähän enemmänkin) kateellinen persoona. Minua alkoi niin ärsyttää, kun katselin noita lettipäitä aidan takaa. Oli ärsyttävää huomata, millaisia kaunokaisia heistä tulikaan. Niinpä koitin turvallani hieman sotkea heidän harjojaan aidan toiselta puolelta. Harmi vain, että pieni pääni jäi kiinni aitojen väliin.

Näin upeita yksitiskohtia lapset loihtivat! Hrimnirin otsaharjaan sopii niin hyvin tuo sininen rusetti.

Ja Hriflalle tämä liila!
Nyt tahtoisin, että kertoisitte tuonne alas kommenttiboxiin, kuka hevonen teidän mielestänne oli laitettu kauneimmaksi. :)

Hrimnir


Irpa



Hrifla


Irmeli



Jöra


Gola


Tässä vielä loppuun muutama kuva kampauksista! Hyvää loppuviikkoa kaikille! Minä ainakin aion nauttia loppuleiristä täysin siemauksin syömällä lasten kenkiä. ;)

Golan häntä 
Hriflan häntä 
Hrimnirin häntä

Hrimnir



♥: Rossi

14 kommenttia:

  1. Mielestäni Hrifla oli kaunein, vaikka kaikki muutkin olivat oikein sieviä:).
    Ja ei hätää Rossi, näytät kauniilta ilman lettejäkin;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! ♥ Tuomaristokin valitsi Hriflan kauneimmaksi. :) Tulin kyllä niin iloiseksi, kun kehuit minua kauniiksi! Nyt voin kertoa muillekin hepoille, että olen sinunkin mielestäsi kaunis ilman lettejäkin. ;)

      ♥: Rossi

      Poista
  2. Olette todella kauniita <3 mutta sinä olet kaunein <3
    T.Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Noora! ♥ Tuo todella piristi päivääni. :)

      ♥: Rossi

      Poista
  3. On jo niin ikävä leiriä :'-(! Hrimnirille, Irpalle, Veeralle ja kaikille muillekin hepsuille terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terveisistäsi! Minullakin on ikävä teitä leiriläisiä. Mahtavan leirin huipensi se, kun minäkin pääsin ratsastettavaksi teidän katsellessanne sitä. Se oli huippua! :)

      ♥: Rossi

      Poista
  4. Minullaki on jo ikävä teidän tykö oli hirveää lähteä pois luotanne ♥ yhyy mut kesällä viimeistään nähdään rossi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä harmi, kun jouduitte lähtemään. Kiitos kuitenkin sinulle ja muillekin leiriläisille, jotka olitte tekemässä leiristä niin ikimuistoisen! ♥ Sitten, kun tapaamme, juoksen kyllä luoksesi täyttä pukkilaukkaa. ;)

      ♥: Rossi

      Poista
  5. ja Rifla on kaunein sillä se on vain niin kaunis.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrifla on kyllä luonnostaankin kaunis, mutta todellisen kaunottaren siitä teit sinä. ;)

      ♥: Rossi

      Poista
  6. Hrimnir oli söpöin :3. Kestikös muuten kauan harjata tuo jääkarhu, vai oliko vain nopeita harjaajia? Mutta kaikki olivat tietysti söpöjä. Hrimnir nyt vain oli se Miss Lapin Saaga. Myös Irmeli oli hienona. Irmeli näytti muuten aika suurelta muiden issikoiden kanssa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kampaus kyllä pukikin Hrimniriä! :) Kyllä tuon sottapytyn hoitaja sai aika paljon aikaa ja vaivaa nähdä saadakseen Hrimniristä edes hieman puhtaamman. Siltikään kaikkea likaa ei saanut pois pelkillä harjoilla. Kiva kuulla, että kaikki olivat mielestäsi söpöjä! :) Hrimnir ja Irmeli kyllä ilahtuvat, kun kuulevat kommentistasi. Irmeli tosiaan on aika suuri meihin muihin issikoihin verrattuna. Varsinkin kun vertaa Hrimniriin ja Hriflaan, jotka ovat jopa minuakin pienikokoisempia. :D

      ♥: Rossi

      Poista
  7. Minkä ikäisiä leiriläisiä teillä muuten yleensä käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä käyvien leiriläisten ikähaarukka on kyllä aika suuri. Leiriläisten iät vaihtelevat 7-vuotiaista 14-vuotiaisiin. :)

      ♥: Rossi

      Poista

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)