tiistai 27. tammikuuta 2015

Baron: Talvinen päivämme videolla!

Moro!

Meiltä on pyydetty videoa, joka kertoisi päivästämme. Niinpä kuvasimme talvisena lauantaipäivänä videon sen päivän puuhailuistamme. Toivottavasti katsotte videon ja pidätte siitä! Meillä on myös kuvia tältä päivältä, mutta ne tulevat sitten eri postauksessa. :)




linkki videoon

Haluatteko nähdä lisää videoita täällä blogissa?

♥: Baron

perjantai 23. tammikuuta 2015

Ida: Hassuja ilmeitä kerrakseen!

Moi!

Me julkaisimmekin tässä jokin aika sitten postauksen kesäkuvista. Niitä on kuitenkin sen verran paljon, että saatte nyt nähdä toisenki postauksen tähän aiheeseen liittyen.

Katsokaa, kuinka lihaksikas vauhtihurmuri minun isäni, Gjaffar onkaan :)

Olen varmasti perinyt urheilullisuuteni isältäni. Tosin mistäs sitä tietää, jos vaikka isäni sedän kaima olisi jokin kuuluisa esteratsu, jolla vauhtia riittäisi. Joltain minä olen nimittäin myös tämän urheilijan kehoni perinyt. ;)
Gjaffar
 
Gjaffar
Me olemme tällä hetkellä isäni, Gjaffarin kanssa erittäin hyvissä väleissä, Sanottaisiinko, että olemme melkein läheisempiä kuin koskaan ennen. Tänäänkin juoksentelimme yhdessä aitauksessamme. Vähän niin kuin tämän kuvan tapaan, mutta "hieman" talvisemmissa maisemissa. :)

Gjaffar
Kumpi on nopeampi, kaunotar nimeltä Toukka vai isäni (joka hänkin on hyvin komea) nimeltä Gjaffar?
Gjaffar
 
Laiduntamassa...
 Mutta nyt koittaa se suuri hetki, jota te kaikki tätä postausta lukevat olette varmasti odottaneet jo pitkään. Siirrytään nimittäin kuviin, joissa minä esiinnyn. Nauttikaa näistä! ;)
Minä
 
Minussa on malliainesta, eikö vain? :)
 Nyt pääsette sitten niihin kuviin, joihin minä henkilökohtaisesti olen kaikista tyytyväisin. Sanoisinko jopa, että nämä seuraavat kuvat ovat parhaita minusta otettuja kuvia ikinä!

"Aiotko oikeasti ottaa minusta kuvan, ennen kuin olen kerennyt edes tallin peiliin vilkaista?"

 
"No, onnistuuhan se, jos sinun taskustasi löytyy muutama leivänmurunen.."
 
"Näkevätkö silmäni oikein, onko sinulla jopa porkkanaa taskussa?"

 
"Yäk, se onkin oranssi rytätty rätti, jolla minua juuri pestiin. En minä kyllä sitä tahdo suuhuni laittaa!!"

 
"Älä tuo sitä haisevaa rättiä lähelleni!" 

 
Kyllä, tässä olen minä, Ida- hevonen. :)
Osaan minä kauniimpiakin ilmeitä tehdä. Varsinkin silloin, kun keskityn poseeraamiseen kieli keskellä suuta. ;)
 
Minä, Ida

 
Minä, Ida normaalin hevosen näköisenä!
 
Huomatkaa upea kampaukseni!
 Ystävät ovat kyllä ihania ♥!

Toukka ja Gjaffar

Hups, kuvia tuli aika paljon, mutta toivottavasti jaksoitte katsoa postauksen läpi. :) Kiitos kuvista Sofia Sillanpäälle. ♥  Ensi postaukseen!

♥: Ida

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Irmeli: Luminen kuvapostaus!

Heippa!

Kun kysyimme postausideoita, meille ehdotettiin muun muassa postausta, jossa olisi pelkkiä kuvia. Minä, Irmeli päätinkin sitten toteuttaa tämän vähätekstisen kuvapostauksen. Toivottavasti pidätte! :)

Selja taitaa leikkiä piilosta tuolla lumikinoksen takana. 
Minä 
Minä

Hrimnir 
Hrimnir

Hrimnir 


Jöra

Minä 

Gjaffar

Gjaffar

Tähän aikaan vuodesta meiltä saa lumisia pusuja. :)

Hrifla

Veera

Rossi

Rossi näyttää yrittävän heiluttaa etuharjaansa pois! Outoa käytöstä, Rossi...

Ruokahetki menossa.
♥: Irmeli

maanantai 12. tammikuuta 2015

Keila: Oppitunti minusta!

Moikka!

Tänään ajattelin, että te saisitte keskittyä tässä postauksessa vain ja ainoastaan minuun. Päätin nimittäin tulla kertomaan teille faktoja itsestäni. Tämä onkin minulle mieluinen aihe, ja toivon, että tämä olisi myös teidän mieleenne. ;)

1. fakta
Minä rakastan liikuntaa yli kaiken! Tai ainakin pidän siitä eniten heti ruoan jälkeen... No mutta kuitenkin, on aivan ihanaa, kun pääsen ratsastettavaksi. Liikuntaintoni ovatkin niin asiakkaat kuin talliporukkakin huomanneet. Olen nimittäin aina menossa!

Minä
2. fakta
Kaikki herkut, kuten porkkanat, omenat, leivät, kaurat, ruohot, heinät ym. ovat enemmän kuin todella paljon mieleeni. Ah, niiden ajatteleminenkin saa minut tuntemaan herkkujen maun suussani.

Minä
3. fakta
Kaikki eläimet hevosten lisäksikin ovat mielestäni kivoja. Minä en pelkää niitä, vaan esimerkiksi koirat, hiiret, porot yms. ovat suloisia. Nytkin meille on tullut tuonne tallinpihaan metsästä joku poro. Se on utelias, eikä pelkää tulla lähellemme. Aluksi me ihmettelimme tätä poroa ja sen uskaliaisuutta, mutta nyt kun se on ilmeisesti itse päättänyt majoittautua tallillemme, pidämme sitä itsestäänselvyytenä.


4. fakta
Vaikka olenkin tällainen vauhtitypykkä, joka tykkää juosta lujaa, löytyy minusta myös laiska puoli. Ei, en tarkoita, että olisin joskus ratsastaessa laiska, sillä en todellakaan ole! Tarkoitan sitä, kuinka paljon rakastankaan aitauksessa makoilua ja nukkumista. Ah, nukkuminen ja herkulliset uneni ruokaparatiisista! ♥

Minä
5. fakta
Minun mielestäni on kivaa naurattaa ihmisiä. Siksi teenkin jonkin pelleilyilmeen siinä toivossa, että kyseinen ihminen nauraisi. Saan siitä mielihyvää, jos saan ihmisen nauramaan. Sehän onkin elämässä yksi ihanimmista asioista - saada ihminen hyvälle tuulelle.

Minä
6. fakta
Jotkut ihmiset ja joskus hevosetkin luulevat, että minä olisin ottanut etuharjaani permanentin. Siltä se kuulema näyttää! En oikein tiedä, pitäisikö minun tulla tällaisista kommenteista iloiseksi vai surulliseksi. Onko se hyvä juttu, että näytän siltä kuin olisin käynyt kampaajalla? Vai onko se typerää, jos hevosella on sellainen etuharja?

Selja, minä ja Irmeli
7. fakta
Olen hyvin pienikokoinen. Olen laumamme pienimpiä Hriflan ja Hrimnirin kanssa. Välillä se harmittaa, mutta toisaalta saan enemmän kunnioitusta ystäviltäni siitä, kuinka pääsen niin nopeaa näin pienillä jaloillani. Silloin, kun olemme Allun, jättiläishevosen kanssa maastossa, nautin siitä tunteesta, kun pysyn juuri ja juuri Allun perässä, vaikka hän on tosiaankin paljon isompi kuin minä.

Keila, eli minä
8. fakta
Haluaisin oppia ymmärtämään erilaisia kieliä. Varsinkin englanti kiehtoo minua syvästi. Osa asiakkaista nimittäin puhuu englantia, ja minulla häiritsee, kun en tiedä, mistä he puhuvat ratsastaessaan meillä. Tunnistan vain silloin sen, että nyt eivät nämä asiakkaat suomalaisilta vaikuta, mutta heidän puhettaan minun on vaikea tajuta.

Minä
9. fakta
Haluaisin kokeilla jonain päivänä, miten minulta onnistuisi esteiden yli loikkiminen. Mietin, että saattaisin pitää siitä. sillä luja vauhti on lähellä sydäntäni, kuten varmasti jo tiedättekin. Siispä tämä tiedoksi talliväelle, vink vink! ;)

Minä
10. fakta
Yhdesti, kun olin Hrimnirin kanssa tallissa, laittoivat ihmiset radiosta musiikkia soimaan. Eikä se ollut mitä tahansa ihmisten musiikkia, vaan siinä laulussa kuului oikeaa hevosen hirnumista, Olisittepas nähneet minun ja Hrimnirin ilmeet silloin. Olimme niin innoissamme! Siitä laulusta tulikin lempibiisini. ;)

Minä
Tässä tämä postaus nyt oli! Jos teillä on vielä postaustoiveita annettavana, voi niitä laittaa myös tähän postaukseen. :)

♥: Keila

torstai 8. tammikuuta 2015

Stjarni: Hevoset bloggaamassa!

Heippa!

Tänään onkin historiallinen päivä. Meidän blogimme on nimittäin ollut pystyssä nyt tasan vuoden. Tasan 365 päivää sitten juuri näihin aikoihin Fjödur kirjoitti blogiimme ensimmäisen postauksen. Hän aloitti blogimme näillä sanoilla ja kuvilla:

Heipä hei kaikille ja hyvää torstai-iltaa!♥
Minä, Fjödur sain kunnian tehdä blogiimme ensimmäisen postauksen! Ajattelin kertoa teille tänään pienestä lenkistä, jonka tein tässä muutama tunti sitten.




Siitä se kaikki sitten lähti! Olemme olleet hyvin tyytyväisiä siihen, miten kivoja kommentteja saammekaan. Kiitos myös kaikille lukijoille! Lukijoiksi muuten kannattaa liittyä, jos haluatte seurata kuulumisiamme kätevästi. ;) Harkitsemme laumassamme aina pitkään, kuka postauksen tulee kirjoittamaan. Suurin ongelmamme tässä kirjoittelemisessa on se, että kaikki meistä hevosista haluaisivat päästä esille blogiin. Esimerkiksi kuvia ottaessa tulee usein riitaa siitä, kenen kaunis turpa saa näkyä kuvissa eniten. Meistä osa kun on sellaisia linssiludeja. :)

Minä ja Lotta
Esimerkiksi Rossi on sellainen tapaus, että hänen kanssaan täytyy oikeasti olla tiukka tämän blogiin kirjoittelun kanssa. Hän uskoo olevansa niin upea ilmestys ja mahtava kirjoittaja, että kaikki haluaisivat blogin täyttyvän hänen kirjoittamasta tekstistään ja hänen kuvistaan. Siinä on vain sellainen ongelma, että koska Rossin aivot eivät ole vielä kehittyneet tarpeeksi, hän ei oikein osaa kontrolloida sitä, mitä hän saa tänne kertoa ja mitä hän ei ikimaailmassa saisi paljastaa. Tarkoitan sitä, että Rossi on jo monta kertaa möläyttänyt tänne noloja asioita meistä, vaikka olisimme kieltäneet niiden kertomisen. 

Allu ja Rossi
On myös Rossin ansiota, että heti, kun blogimme avataan, on bannerissa Irmelin ja Hrimnirin lisäksi hänen naamansa. Rossi sanoi, että ihmiset alkavat heti lukea blogiamme, kun huomaavat bannerin oikessa reunassa söpöilevän suloisen kaunottaren eli hänet. Rossi oli sitä mieltä, että blogiamme ei voi vastustaa, jos hän tulee heti bannerissa näkyviin.

Bannerista puheenollen, oletteko huomanneet, kuka on väkisin ängennyt tähän bannerikuvaan? No, Ida tietysti. Hän se vasta linssilude onkin. Heti, jos joku ihminen kävelee puhelin tai kamera kädessä hänen ohitseen, tulee Ida poseeraamaan, jotta hänestä vain otettaisiin kuvia. Tässä banneritapauksessakin olimme sopineet, että Irmeli saisi olla tässä kuvassa siitä syystä, että hän on johtaja. Hrimnir taas siitä syystä, että hän on ollut mm. musiikkivideolla. Ja Rossi taas pääsi banneriin siitä syystä, että...hmm... hän jankutti sitä niin kovasti. Idaa harmitti, kun häntä ei valittu, joten hän sitten sattui muka sattumoisin ottamaan päiväunet juuri kameran edessä, huoh!

Hrimnir, Irmeli ja Rossi. Ida on sattumoisin juuri kuvaushetkellä kameran lähettyvillä.
Mistä tämä idea sitten lähti, että me hevoset uskaltautuisimme kirjoittamaan blogia? Se lähti siitä, että halusimme kertoa itse omasta elämästämme, Ajattelimme, että voisimme itse kertoa täällä, mitä milloinkin teemme. Ihmiset saisivat katsella kuviamme ja kuolata söpöyttämme. He saisivat lukea tekstistä, miten kiltteinä olemmekaan olleet. He pääsisivät lähemmäksi meitä.

Irpa

Hetta

Nyt on sitten teidän aikanne kertoa, mitä postaustoiveita teillä on. Minkälaisia postauksia haluaisitte lukea? Mistä aiheesta? Olisimme hyvin kiitollisia, jos kertoisitte toiveenne kommentteihin. Olisi niin kiva tietää, mikä teitä oikeasti kiinnostaa. Lupaamme toteuttaa tämän tulevan vuoden aikana ne kaikki postaukset, joita toivotte, jos se vain on meiltä mahdollista. ;)

Lisäksi olisi kiva, jos kertoisitte meille, ovatko teidän hevosenne käyneet joskus vierailemassa tietokoneen ääressä. Olisi kivaa lukea muiden hevosten ajatuksista!

Minä
Kiitos vielä kerran kaikille lukijoille, kommentoijille, sekä niille, jotka ovat jaksaneet lukea postauksiamme. ♥

Millaisia postausehdotuksia sinulla on?
Ovatko sinun hevosystäväsi joskus vierailleet tietokoneen ääressä?
Mistä lähtien te olette lukeneet blogiamme, ja kuinka sen löysitte?

♥: Stjarni