lauantai 13. syyskuuta 2014

Jöra: Launtaikuulumisia käytöstapojen merkeissä!


Moi!

Ah, kuinka kaunis päivä tänään onkaan ollut. Aurinko on porottanut lämpimästi turkkejamme vasten, ja tuuli on puhaltanut ahkerasti pitäen ötökät poissa. Ihanaa!

Ida on ollut tänään hyvin innokkaalla päällä reissuun lähtemisen suhteen. Hän on päivystänyt ovea koko päivän odottaen, että ovesta astuisi ulos ihminen pinkki riimu kädessään. No, illasta hän sitten pääsikin kentälle köpöttelemään.

Jotta jaksoi koko pitkän päivän päivystää ovella, piti tietysti välissä ottaa päiv'äunet.
Toukka-hevonenhan on nyt Alahärmässä. Monilla ihmisillä on häntä ikävä, ja he kyselevätkin, milloin Toukka tulee. Pohdimme yhdessä hevoslauman kanssa, miten saisimme piristettyä näitä Toukkaa ikävöiviä ihmisiä. Me issikat katsokaas kun olemme sellaisia, että teemme kaikkemme miellyttääksemme ihmisiä. Hrimnir ja Gjaffar sitten saivat mahtavan idean! He menivät mutaan pyörimään tavoitteinaan saada harmahtava väri turkkiin, kuten Toukalla on.

Näyttääkös Hrimnir nyt yhtään Toukalta? ;)

Entä mitäs sanotte Gjaffarista?
Arvatkaas mitä... Meillä hevosilla on paljon kaikkia unelmia ja haaveita. Yleensä kerromme näistä muille heppakamuillemme. Sama ei ole kuitenkaan pätenyt tällä kertaa Idaan. Hän nimittäin kertoi meille, että hänellä olisi eräs haave. Ida ei ole kuitenkaan pyynnöistämme huolimatta suostunut kertomaan unelmastaan. Hän vain kulkee pää pilvissä ja huokailee haaveilevasti. Osaisitteko te aavistaa, mistä Ida unelmoi?

Katsokaa nyt vaikka Idaa!
Hrimnir on saanut ilmeisesti joltain ihmiseltä vaikutteita. Hän on nähnyt, kuinka jonkun ihmisen kulmakarvat ovat olleet värjätyt. Hrimnir alkoi tänään päivällisellä puhua, kuinka hänen valkoisten karvojensa päälle sopisi hyvin tummat kulmakarvat. Me luulimme tätä joksikin vitsiksi ja aloimmekin nauraa. Ei tämä näköjään pelkäksi vitsiksi jäänyt...

Erotatteko tekin Hrimnirin "kulmakarvat"?
Siirrytäänpäs näistä valkoisista hevosista vähän tummempiin, nimittäin Rossiin. Tämä "vauva" väittää, että hän olisi kasvanut monta senttiä. Hahhah, se ei pidä paikkaansa. Edelleeen Rossia katsoessa täytyy kääntää turpa alas. Saamme katsella häntä kaukaa yläilmoista. Niin pieni hän on. ;)

"Rossiiiii, siellä alhaallako sinä olet!"
Kuten 3-vuotiaiden kuulukin tehdä, leikkii Rossi päivät pitkät hiekkalaatikolla. Hänellä on oma sellainen aitauksen reunassa. 

Rossi
Minä, Jörakin, haluaisin sellaiset ripset, kuin Idalla on. Ajatelkaa, miten kauniilta ja persoonalliselta näyttäisin, jos mustia silmiäni reunustaisivat tällaiset ripset kuin Idalla.

Siniset silmätkin saattaisivat sopia minulle hyvin. Täytyy varastaa ne Idalta!
Meillä oli tänään hauskaa lauman ruunien kanssa, kun keksimme erilaisia vitsejä talliväestä. Saimme poikien kanssa kunnon naurut "ruokapöydässä". Heidän kanssaan on aina niin hauskaa!

Minä Hrimnirin ja Gjaffarin välissä!
Ida ja Irmeli katselivat meitä ihmetellen. Lopulta Irmeli tulikin sanomaan meille, että "ruokapöydässä" tulee käyttäytyä. Hän kun ei hyväksy huonoja käytöstapoja laumaltaan.

Ida ja Irmeli
Trana sai käydä tänään neljän tunnin reissun noiden "veljesten", eli Hrimnirin ja Gjaffarin kanssa.
 
Silti hän jaksaa aina nostaa jalkaa toisen eteen aitauksessakin. Varsinkin, kun suuntana on heinäpaali.

Hrifla muotihepeneissään.

Trana on niin kamalan puhelias yksilö. Jopa ruokaillessakin käy hänellä koko ajan suu auki puhumisesta. No, onneksi Irmeli puuttuu tähänkin asiaan, sillä eihän ruoka suussa saa puhua!


"Päläpäläpäläpälä..."
Irmeli varmaan myös sen takia koittaa pitää meidän käytöstapamme kurissa, jottemme olisi huonoja esimerkkejä Rossille. 

Rossi

Hrimnirillä, tuolla kiltillä ruunalla, on myös yksi hieman huonompi tapa. Nimittäin se, että aina hänen lähtiessään juomasta hän jättää suunsa täyteen vettä. Sitten hän etsii jonkun meistä hevosista tai ihmisistä ja päästä vedet hevosen tai ihmisen päälle. Siinä menee puhdas turkki tai puhdas paita likaiseksi Hrimnirin kuolasta.


Gjaffar: "Kääk, toivottavasti Hrimnir ei suuntaa minun luokseni juoma-astialta!"

Hrimnir: "Lällällää, sinullapa on nyt naama täynnä kuolaa ja vettä!"

"Muhahaha, näytänpäs vielä lopuksi kieltä!"
Me pääsimme tänään Tranan kanssa pihalle syömään vihreitä. Oli kyllä maukas hetki kivassa seurassa.

Trana

Minä
Ainoa ongelma oli vain se, että syöttäjämme nukahti jossain vaiheessa nurmikon päälle. Ei se meitä muuten olisi haitannut, mutta harmitti vähän, kun ruoho meni pilalle hänen maatessaan sen päällä. Muutenkin piti varoa astumasta hänen päälleen. Se hieman vaikeutti syömäpuuhia.

Tuohon meidän ruoan päällemme se sitten päätti pistää nukkumaan, hohhoijaa!
Välillä ruokaa päätyi myös päähämme asusteeksi. Esimerkiksi nämä keltaiset kukat näyttivät hienoilta korvan takana.

Minä

Trana
 
Oli ihanaa ruokailla tuon kaunottaren kanssa :)

Tässä tämän hetken kuulumiset teille. Nyt minun täytyy alkaa iltatoimiin. Irmeli nimittäin komentaa, että puolen tunnin sisällä täytyy olla nukkumassa, jotta jaksaa herätä huomisille vaelluksille. Hän ei halua, että olemme valvomisen takia väsyneitä ja laiskoja asiakkaiden ratsastaessa meillä. Hyvää yötä!

Irmeli
♥: Jöra






2 kommenttia:

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)