tiistai 25. helmikuuta 2014

Jöra: Lepoa ja hauskanpitoa töiden vastapainona

Heipä hei pitkästä aikaa!

Aika on vierähtänyt todella nopeasti näin sesongin ohella. Siksi emme olekaan kerinneet tänne tietokoneen äärelle postailemaan. Vapaa-aika taas on mennyt nukkuessa, syödessä ja noita olympialaisia katsellessa. :) Mutta minä olen siis Jöra! Ajattelin kertoa teille hieman kuulumisiamme.

Minä Jöra :)
Taas kevät on tulossa! Vähän aikaa sitten oli vielä kaamos, ja nyt jo aurinko möllöttää taivaalla. Tämän postauksen kuvissakin saattaa näkyä tuo auringon valo ♥!



Katselin tänään Tranaa ja Rossia ja mietin kuinka erilaisia mielenkiinnonkohteita minulla ja heillä on. No okei, onhan meillä ikäeroakin melkeinpä parisenkymmentä vuotta, että kyllä sekin tietysti asiaan vaikuttaa. Heitä on kerrassaan suloista katsella, kun ajattelee, että tuollainen minäkin olin lapsukaisena. ♥ 

Nyt kerron, mitä me aikuiset hevoset tykkäämme tehdä aitauksessa. Yksi paras juttu on ehdottomasti syöminen, kuten varmaan arvasittekin. ;)

Gjaffar ruokailemassa ♥

Irpa ♥
Toinen mielestäni kaikille tärkeä asia on lepo. Kaikkien, jopa varsojen pitäisi malttaa levähtää! Me aikuiset hepat nukumme aina, kun väsyttää. Sitten jaksaa taas jatkaa syömistä. ;)

Irmeli päiväunilla ♥
Hrimnir "puhtaana" nukkumassa :D ♥
Minä Jöra :)
Ja tietysti tykkäämme viettää aikaa ystävien kanssa. En tiedä, mitä tekisin ilman hevoskamujani ♥


Hihi, seurailin sivusta, kun Trana ja Rossi ottivat mallia isommista hevosista, ja hekin rapsuttivat toisiaan. Rossi ei kylläkään jaksanut sitä pitkään. Kuvassakin hän on jo suuntaamassa muualle leikkimään.



Sitten kerron nuorempien hevosten, eli Tranan ja Rossin mielipuuhista. Tietysti he syövät, juovat ja nukkuvat, kuten mekin...

Trana ♥

Rossi ♥

...mutta heidän elämänsä on paljon värikkäämpää! Olen tarkkaillut heitä näinä muutamana päivänä. He tykkäävät kuvailla toisiaan ja poseerata. Tässä esimerkkejä eiliseltä. Kuvissa mallina toimi siis Trana, ja Rossi hoiti kuvaamisen. 

Trana poseeraa puun kanssa ♥





Naurahtelin itsekseni, kun katselin noiden suloisuuksien leikkejä. 




He ovat myös harvinaisen läheisiä tuon Allun kanssa. Joka päivä heitä näkee halailemassa Allua. ♥  


Ja tietysti tämän vauvan (Rossin) ja vähän isomman vauvan (Tranan) joka päiväisiin touhuihin kuuluu piehtaroiminen. ;) Trana tekee sen ensin, ja sitten Rossi perässä. Muutenkin Rossi ottaa paljon mallia parhaasta kaveristaan!

"Elämä on ihanaa!"
Tässä postauksessa tulikin nyt kerrottua, millaiselta Rossin ja Tranan elämä näyttää vanhempien hevosten elämään verrattuna. Ja millaiselta heidän elämänsä näyttää minun silmissäni. Olen aina ollut sellainen persoona, että en halua korostaa itseäni. Nytkin pidin enemmän ajatuksesta tehdä postaus Rossista ja Tranasta eikä minusta.


Mutta tällaista minulla tällä kertaa! 

♥: Jöra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)