maanantai 3. marraskuuta 2014

Gola: Toivekuvapostaus osa 1

Heippa! Suuri Kiitos kaikille teille ihanille ihmisille, jotka jaksoitte kirjoitella toiveitanne toivekuvapostaukseen. Niitä tuli yllättävän paljon, ja tulimme oikein iloisiksi. Teemme postauksen monessa osassa, mutta nyt minä, Gola, sain kunnian tehdä toivekuvapostauksen ensimmäisen osan. Täältä tulee toivekuvapostaus meidän tyyliimme. :) Aloitetaan!

Kesä

Monille hevosille kesän huippukohtia olivat uintireissut. Minä tosin tykkäsin enemmän ruohonleikkurina toimimisesta. Joka tapauksessa kun minä ajattelen kesää, tulee mieleeni ehdottomasti tällaiset tunnelmat:

Pia ja Trana
Likainen hevonen

Tämän jos jonkin toiveen ajattelin olevan helppo toteuttaa, sillä yleensä aina varsinkin nuo pojat pyörivät jossain mudassa, jotta eivät vain pysyisi puhtaina. Tänään kun katselin ympärilleni tarkoituksena löytää mahdollisimman likainen heppatoveri, ei kukaan näyttänyt likaiselta. No, onneksi löysin kätköistä kuvan Gjaffarista. Tämä kuva oli otettu juuri sinä päivänä, kun syysleiriläiset olivat lähteneet koteihinsa. Juuri sinä päivänä, kun leiriläiset olivat viimeisen kerran puunanneet meidät täydellisen puhtaiksi.

Satulan kohtaa Gjaffar ei ilmeisesti saanut sotkettua. Totta se on, että tämä hevonen on oikeasti valkoinen.

Viime vuoden kohokohta

Viime vuoden kohokohta oli todellakin se, että hevoset saivat laumaansa monia uusia, ihania, valloittavia persoonia, mukaan lukien minut, Golan. Noin vuosi sitten pääsimme tosiaan Hriflan kanssa tutustumaan nykyisiin laumanjäseniimme ja kotiimme. Ei siinä kaikki, että minä ja Hrifla tulimme tallille uusina hevosina. Meidän lisäksemme viime vuonna tallille saapuivat Rossi, Trana ja Allu.

Me, viime vuonna saapuneet uudet heposet!
Kuljetusauto

Se on se ihana vekotin, joka tuo tallillemme uusia karvaturpia. Oi, kuinka rakastankaan sitä tunnetta, kun huomaan kuljetusauton saapuvan pihaan! Toivottavasti Power Parkin hevoset tulisivat tänne kuljetusautolla mahdollisimman nopeasti. Heitä on nimittäin jo ikävä!

Gjaffar tulossa kotin kuljetusautosta!
Allun ravikuvia

Minä tulen aina niin kateelliseksi katsellessani Allun kuvia ravikilpailuista, Miksi minua ei ole viety sellaisiin kisoihin?? Kiitos kuvista Jennille!

Kuva: Jenni Långsved

Kuva: Jenni Långsved

Kuvia issikoista, jotka eivät ole teillä enää

Nämä kaunottaret ovat nyt vihreämmillä niityillä. ♥

Vasemmalta oikealle Nina, Fjödur ja Dufa ♥
Joku issikka kisoissa

Olisi niin ihanaa laittaa tähän kohtaan oma kaunis pärstäni, mutta valitettavasti en ole ollut muissa kilpailuissa kuin leirikisoissa. Fjödur on kuitenkin kisannut monet estekilpailut tuoden kotiinsa ruusukkeita! ♥

Fjödur estekisoissa
Tallin muut eläimet

No, meidän talliltammehan nyt löytyy vaikka minkälaisia eläimiä. On kissoja, koiria, kaneja, lehmiä, sikoja, lampaita, vuohia, kirahveja, sarvikuonoja, kilpikonnia ja tallin työntekijöitä. Pah, ei meidän tallillamme oikeasti mitään noita siistejä, luettelemiani eläimiä ole (tallin työntekijöitä lukuun ottamatta). Ei meidän tallillamme ole mitään muita eläimiä kuin me hevoset. Hetkinen, onhan meillä kyllä noita pikkulintuja, jotka tulevat nokkimaan peppujamme tai kavioitamme.



Minulle on kerrottu, että tallilla on muutama vuosi sitten asustanut myös kaksi kukkoa, joista toisen nimi oli Hullu Petteri. Se oli kuulema tallin hieman hullu "vahtikoira".

Hullu Petteri
Hrimnirin onnenpäivä

Hrimnirin onnenpäiviä ovat olleet ne päivät, kun hän on päässyt uimaan. Tuo poika kun niin rakastaa uida ja jopa sukeltaa! Uinnin jälkeen hänen silmänsä hymyilevät koko loppupäivän, ja häntä on mahdoton suututtaa. Niin onnelliseksi Hrimnir tulee.

Hrimnir ♥
Toukka viime vuonna

Toukka on kyllä todellinen kaunotar. Kateeksi käy hänen erikoisia värejään, mutta täytynee muistaa, että ovathan minunkin silmäni hieman erikoisen näköiset. En minäkään siis aivan tavalliselta tallaajalta näytä. ;)

Toukka
Loput toiveet tulette näkemään tulevissa toivekuvapostauksissa, joita toteutamme aina välillä. Jos sinä et kerinnyt kertomaan toiveitasi, vaikka olisit halunnut, älä huoli. Niitä saa kertoa vielä siihen asti, että toteutamme viimeisenkin toivekuvapostauksen. :) Toivottavasti piditte postauksesta!

♥: Gola






6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, ja varsinkin Toukka oli jotenkin söpö. Tuleeko se teille tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Toukka todellakin on sellainen sydäntensulattaja. Onneksi se tulee taas tänäkin vuonna tänne ihastuttamaan ihmisiä ja meitä hevosiakin. :)

      ♥: Gola

      Poista
  2. Milloin seuraava tulee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veera kirjoitti tänään toivekuvapostauksen toisen osan. :)

      ♥: Gola

      Poista

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)