tiistai 3. maaliskuuta 2015

Toukka: Tarvitsisimme aurinkolasit!

Moi!

Pitkästä aikaa pääsemme postailemaan tänne blogiin! Me olemme eläneet tallilla nyt aika kiireistä elämää jo jonkin aikaa, sillä täällä on sesonki menossa. Aikaa ei ole siis jäänyt oikein postailuun.

Baron
Rossia on ärsyttänyt se, että olemme olleet enemmän töissä kuin yleensä. Siksi hän onkin näyttänyt meille aika nyrpeää naamaa. Onhan tuo kakara koittanut myös sännätä meidän peräämme vaellukselle. Yleensä vaellukselta tullessamme odottaa meitä tarhassa tältä näyttävä hevonen:

"Plääh! Taas jätitte minut yksin tänne aitaukseen!"

Baron odottaa asiakkaita.

Toukka eli minä
Täällä on ollut ihania kelejä. On kelvannut kantaa ratsastajia selässä, kun on tuntenut auringonsäteet vasten turkkia. Aurinkolasit kyllä kelpaisivat meille hevosillekin tällä säällä! ;)

Asiakkaita vastassa olen minä, Toukka-hevonen ja ihana ystäväni aurinko.


Ihastuttava hevoslaumamme!


Ida

Ida sinisilmä
Tämä auringonpaiste on vaikuttanut varmaan myös meidän aivoihimme. Ehkä se on sulattanut ne tai jotain, sillä näiden vaellusten jälkeen käytämme vapaa-aikamme juoksenteluun tarhassa. Vauhtikuvia näette vasta jossain tulevassa postauksessa. Nyt keskitytään aurinkoon.

KEVÄT

Veera

Irmeli

Irmeli

Irpa

Onko teillä ollut kiva hiihtoloma? Kävikö kukaan teistä moikkaamassa meitä? ;)

"Hei tämä aurinko häikäisee silmiäni... Voisiko joku tuoda minulle aurinkolasit?"
♥: Toukka

2 kommenttia:

  1. aww voissi ole ihana menne vauhtimaasto lumihangesaan kun kelli on niin loistavaa ja totakai ei parjaa varma ilma aurinkolasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä ihanaa laukkailla lumen keskellä! Minäkin tykkään. ;) Aurinkolasit vain tosiaan puuttuvat.

      ❤: Toukka

      Poista

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)