perjantai 1. elokuuta 2014

Irpa: Kesäposeerauksia ja paparazzeja!

Morjens!

Minä, Irpa-mummeli tulin tänään vuorostani kirjoittamaan teille. Tänään me hevoset olemme pitäneet kameraa aika tiiviisti hyppysissämme. Olemme nimittäin kuvailleet toisiamme. Toivoisin, että kommentoisitte alas kommenttikenttään, mikä postauksen kuvista on suosikkinne. Numeroin kuvat, jotta teidän on helpompi kertoa se meille. :)

Minä olen sellainen persoona, että en mielelläni halua minusta laitettavan pelleilemiskuvia nettiin. Jokainen kuva täytyy olla sellainen, jonka minä kelpuutan. Joskus jotkut muut hevoset räpsivät höpsöjä kuvia minusta salaa, ja se ei ole kivaa. Se on noloa! Nämä kuvat taas ovat minun kelpuuttamiani:

1.
Minä

2.
Minä
Toista voi sanoa Hrimniristä. Siitä pojasta ei vakavia kuvia hevillä saa. Aina täytyy vääntää naamaansa jokin hupsu ilme.

 3.
Hrimnir
 4.

Hyi Hrimnir, ei ruoalla saa leikkiä!
Trana on sen verran ulkonäöstään tarkka, että aina hänen huomatessaan kameran käyvän, on pakko poseerata. Oli tilanne sitten mikä tahansa. Vaikka juuri iso paarmalauma olisi käyttämässä Tranaa päivällisenään, hän urheasti keskittyy näyttämään hyvältä. Tässä seuraavassa kuvassa hän loihti kuvaa varten kasvoilleen haikean ilmeen.

5.
"Voi, missä urhea prinssini on?"
Mutta jos Trana sattuu lyömään päänsä pihaton ruokakaukaloon, mikä aiheuttaa totaalisen sekoamisen, kuvat voivat olla aivan eri luokkaa... Tässä eräs esimerkki siitä:

6.
Köh köh, Trana... Eikös sinun pitänyt näyttää aina hyvältä kuvissa?
Ja mitäs Irmeliin sitten tulee... Hän näyttää aina hurmaavalta. Eipä se ihme olekaan, kun omistaa tällaisen kaunotaräidin. ;)

7.
Irmeli
Täytyihän Irmelin iskeä myös silmäänsä, jos jotkut komeat hurmuriorit eksyisivät katsomaan hänen kuviaan blogistamme.

8.

;)
Kuvien ottamisen ohella olemme puuhastelleet tänään vaikka ja mitä! Olemme muun muassa syöneet, herkutelleet, popsineet ruohoa, mässyttäneet heinää ja tehneet kaikkea muuta tarpeellista! Olemme olleet siis tänään erittäin aikaansaavia. :)

9.
Vasemmalta Trana, Hrimnir, Irmeli ja minä.
10.
Ihanat ystävykset, Irmeli ja Hrimnir!
Arvatkaa, mikä Hrimnirissä on hieman inhottavaa! Se, kun hän jauhaessaan ruohoa tai heinää, onnistuu aina tiputtamaan suustaan osan herkuista pois. Sitten sen huomaa, kun yhtäkkiä ruohoa syödessään tuntee suuhun joutuneen myös Hrimnirin kuolaa. Hyi, siitä minä en pidä!

11.
Hupsu Hrimnir
12.
Rakkaat karvakorvani siinä syövät niin nätisti! ♥
Klup, ystäväni painostavat minua laittamaan tähän postaukseen myös heidän ottamansa salakuvat minusta. Ne eivät ole sitten yhtään edustavia, mutta kaipa minun ne on laitettava. Hrimnir nimittäin lupaa antaa minulle salaisen kätkönsä, joka on täynnä porkkanoita, leipäpaloja ja neliapiloita, jos julkaisen ne kuvat.

En ymmärrä, miten he kehtasivat kuvata minua juuri sillä hetkellä, kun haistelin maasta löytynyttä kukkaa typerän haaveileva ilme kasvoillani. Nuo höpsöt ystäväni vakuuttelevat minulle, että näytän kuvassa muka söpöltä. Pah, en minä nyt niin typerä ole, että uskoisin heidän puhettaan, vaikka paljon ikää minulla onkin.

13.
Minä
Toinen heidän ottamansa salakuva on tällainen, jossa olen juuri herännyt, silmäni ovat vielä puoliksi kiinni, ja ajatukseni ovat vielä unien maailmassa. Minä en sitten yhtään pidä siitä, kun kaverini leikkivät paparazzeja!

14.
Omg, mikä kuva!!

15.
Minä ja tyttäreni!
Näihin tunnelmiin päätän postauksen. Muistakaahan kertoa, mikä kuva oli eniten teidän mieleenne. :)

♥: Irpa




6 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus :) Olipa vaikea päättää, mikä kuva miellytti eniten... Loppuen lopuksi en pystynyt valitsemaan vain yhtä kuvaa, vaan niitä kertyi väkisinkin kolme ;) Eli lempparini ovat numerot 4,6, ja 9. Kaksi ekaa saivat hymyn huulilleni, ja kolmas oli vain niin ihana yhteiskuva teistä kaikista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi! ♥ Tosi kiva, kun kerroit, mitkä kuvat olivat eniten mieleesi! Täytyypäs kertoa Hrimnirille, että pidit hänen pelleilykuvastaan. Tranalle taas kerron, kuinka hänen päänsä kolauttamisesta oli hyötyä, kun saimme kerran hänestä silloin sellaisen kuvan, joka sai hymyn huulillesi. ;) Tuo yhdeksäs kuva onkin siitä kiva, kun meidän kaikkien turvat näkyvät siinä.

      ♥: Irpa

      Poista
  2. Ihania kuvia! Irpan ja Hrimnirin kuvat ovat kyllä ihania, mutta niin muutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! ♥ Kiva kuulla, että pidit! :)

      ♥: Irpa

      Poista
  3. ihana kuvia .pitain irpa sulle viela kiita ihanista retki,laukkapatkit ja uinti riemu mun kans

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Kiva, että tykkäsit.

      ♥: Irpa

      Poista

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)