maanantai 21. heinäkuuta 2014

Ida: Kuulumisia PowerParkista

Heipparallaa vain kaikille!

Näin tässä nyt kävi, etten minä, Ida pystynyt kauan olemaan erossa blogista. Olen siis tällä hetkellä PowerParkissa, kesäkodissani, mutta silti kavioni hinkuvat päästä tietokoneelle näppäimistön ääreen kirjoittamaan tänne. En siis voi kertoa kuulumisia Lapin Saagan tallilta, sillä en itsekään siellä oleskele. Siitä sainkin idean kertoa meidän, Alahärmässä kesää viettävien hevosten kuulumisia.

Minä, Ida :)
Tulin siis tänne PowerParkkiin toukokuussa. Tämä on ollut minulle ensimmäinen kesä täällä, mutta silti olen tottunut tallin tapoihin erittäin nopeasti. Minä ja Fjödur emme ole olleet täällä asiakaskäytössä. Korkeintaan joskus talutusratsuina. Meillä on nimittäin aivan omat hoitajat, Roosa ja Sofia He hoitavat minua ja Fjöduria sekä ratsastavat meillä. :)


Minä!
Fjödur :)
Täällä on ollut kyllä todella mukavaa. Tämä on niin kiva kesäkoti. Vaihtelua tunturimaisemaan. ;) En ole edes ikävöinyt kotiin, sillä minusta on pidetty niin hyvää huolta. Lisäksi täällä on minun ja Fjödurin lisäksi paljon muitakin issikoita Leviltä! Yhtä asiaa en kuitenkaan täällä ymmärrä. Nimittäin sitä, kun meidän jalkoihimme laitetaan letkusta vettä. Se tuntuu kyllä mukavalta ja vilvoittaa kivasti jalkoja, mutta en ymmärrä, miksi he eivät laita vettä turpaamme, vaan jalkoihin. Emmehän me jaloista sitä vettä suuhun saa. Hassua! ;)


Minä!

Allu pesulla!

Fjödur!
Maastot täällä ovat kutakuinkin erilaiset kuin Lapissa. Eniten pidän täällä siitä, että on paljon kauniita peltoja, joissa pääsee nauttimaan vauhdinhurmasta.


Fjödur
Tällaista!
Minusta on todella kiva päästä maastoilemaan Allun ja Fjödurin kanssa. Pidän juuri Allusta maastoseurana siitä syystä, että hän on niin iso (johtuen Allun rodusta, joka on Norjan kylmäverinen) ja nopea, niin hänen perässään ei tarvitse turhaan jarrutella, vaan voi laukata täysin rinnoin.

Allu ♥
Pidän myös siksi liikkua Allun seurassa, kun hän on niin komea. Silloin saamme rutkasti ihailevia katseita.


Upea Allu ystäväiseni!
Fjödurin kanssa maastoilusta pidän taas siitä syystä, että tunnen itseni nopeaksi hänen kanssaan juostessaan. Fjödur on nimittäin hitaampi kuin minä, joten aina, kun saan jätettyä hänet jälkeeni laukatessamme, kuvittelen olevani pikajuoksija, joka voittaa kaikki. Vain kultainen mitali puuttuu kaulastani, mutta en anna sen koskaan häiritä.


Minä
Huh, kuinka näppäilykuntoni onkaan romahtanut niiltä ajoilta, kun Levillä kirjoittelin aktiivisesti blogiin. Nyt nimittäin tuntuu, etten jaksa painella näppäimistöä hengästymättä totaalisesti. On tämäkin sen verran rankkaa. No, toivottavasti tämän postauksen kirjoittaminen auttaa kuntoani taas nousemaan ja kaviolihaksiani kasvamaan. ;)

Haaukotus!
Teitä varmaan kiinnostaa nähdä myös muista hevosista kuvia, joten laitan niitäkin.

Stjarni ♥
Gjaffar ♥
Rakas isäni, Gjaffar ♥
Baron ♥
Keila ♥
Keila ♥
Veera ♥
Muistatteko sen postauksen, jossa Hrifla jakeli kauneusvinkkejään (linkki blogiin)? Aika moni hevonen täällä on ottanut opikseen Hriflan vinkeistä. Niin moni on pukeutunut tuollaiseen kaapuun, jota Hrifla kantaa päällään. Minä en tähän muotivillitykseen ole alkanut. Ainakaan vielä ;).

Jöra ♥
Gola ♥
Hetta ♥



Toukka ♥



Rossi ♥

Tässäpä tämä postaus olikin! Hyvää loppukesää kaikille. :)

♥: Ida

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Mukava kuulla, että tykkäsit! :)

      ♥: Ida

      Poista
  2. Tuleeko ida maastoille joulun tienoin ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän en osaa kyllä vastata. Minulla on ollut nimittäin kaviokuume noin vuosi sitten, enkä sen jälkeen ole ollut asiakaskäytössä. Nyt voin kylläkin mainiosti. :) Aika sitten näyttää, tulenko menemään ratsuksi asiakkaille vai pysynkö talliporukkamme ratsastettavana. :)

      ♥: Ida

      Poista
  3. rupeatko nyt kirjoittamaan yhtä aktiivisesti tänne kuin aikaisemmin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me tässä nyt pikkuhiljaa alamme palailla pois kesätauolta. :) Postauksia alkaa ihan pian tulla taas aktiivisesti, tasaisin väliajoin.

      Poista

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)