On se kyllä ihan mahtavaa, että nyt ollaan jo joulukuussa! Parastahan tässä kuukaudessa on se, että ihmiset ovat jostain syystä ihmeellisen anteliaina jopa meitä hevosia kohtaan. Saamme herkkuja ja rapsutuksia - parhaassa tapauksessa saatamme saada myös uusia varusteita tai tarvikkeita, jotka ovat tietysti hienon värisiä. Paras lahja meille on kuitenkin ollut se, että saimme nuo kuusi heppakaveria talveksi tänne. Stjarni, Baron. Selja, Hetta, Keila ja Toukka ovat kotiutuneet erinomaisesti. Meidän ei tarvinnut tänä vuonna edes selvitellä pahemmin arvojärjestystä, kun ovat he kuitenkin jo sen verran tuttuja.
Kotoisaa makoilua...
Jo ensimmäisenä päivänä PowerParkista tulleet heppakaverimme vetivät sikeitä heinäpaalin juuressa.
Baron
Tänne on nyt myös sadellut parin päivän aikana lisää lunta, onneksi! Jouluun kuuluu se, että lunta on PALJON, joten kiva, kun sitäkin on tullut lisää.
Seljakin vietti makoilupäivää.
Stjarni
Täällä on nyt ollut mitä ihanimmat kelit lenkkeillä ja pitää kuntoa yllä. ;) Taivas on ollut kauniin punainen. Niillä asiakkailla, jotka ovat tähän aikaan löytäneet tänne ratsastamaan, on ollut tosi hyvä tuuri.
Nyt pääsee myös menemään tuonne talvireitillemme, jossa mennään esimerkiksi jäätä pitkin. Minusta on tosi kivaa saada mennä sillä reitillä, sillä onhan se kivaa vaihtelua Kätkätunturin puolella maastoiluun.
Jäällä...
Ja tiedättekös te, mikä on aivan parasta tähän aikaan vuodesta? No, ehdottomasti se, kun jää on niin mainiossa kunnossa, että siinä pääsee laukkaamaan pidempiäkin suoria. Se on aivan parasta! Myös ratsastajamme tuntuvat tykkäävän niistä pätkistä - ainakin iloisista kikatuksista päätellen.
Toukka jäällä
Ihana ilma!
No, mennääpäs sitten siihen asiaan, jonka ansiosta juuri minä, Trana Fra Nevala kirjoittelen teille tänään. Haluaisin nimittäin jakaa teille kuvan rakkaasta ja erittäin komeasta isästäni. Muistatteko sen postauksen, kun Ida kertoi äitinsä olevan maailman kaunein hevonen? Minä voisin nyt puolestani sanoa isäni olevan maailman komein hevonen. Vai onko se kauneus vain katsojan silmissä? Onko se niin, että koska pidän isästäni niin paljon, niin näen hänet maailman komeimpana? Vai onko teidänkin mielestänne Þór komea?
Eikö isäni olekin todellinen komistus? Ei siis ihme. että minussakin on muutamia upeita ulkonäöllisiä yhteneväisyyksiä isäni kanssa. ;) Ei saa kuitenkaan unohtaa, että Þór on minun lisäkseni myös Rossin isä. Siitä ehkä johtuu Rossinkin upean kaunis olemus ;). Tässä kollaasi meistä, pienestä perheestämme.
Vasemmalta oikealle minä, isosisko Trana, isämme Þór ja pikkusiskoni Rossi.
Haluan kertoa teille lopuksi ilouutisen. Maailmaan on nimittäin syntynyt uusi, silmiä hivelevän kaunis eläinlaji nimeltään Gjaffar. Tämä eläinlaji omistaa upean persoonallisen pään. Päästä erottuu selvästi hymyilevät suupielet, pienet sierainreiät sekä sierainten alapuolella, pään reunoilla olevat kauniit silmät. Nyt annan luvan ihastella tätä komistusta! ♥
Suloisuus ♥
Lopetan postauksen näihin tunnelmiin. :D
Oliko isäni teidän silmäänne komea? Onko minussa ja Rossissa mielestänne samaa näköä isämme kanssa?
♥: Trana
Nyt minulla olisi teille todella kivoja uutisia kerrottavana... Osaattekos arvata, mistä kirjoitan teille tänään? Mitä yleensä tapahtuu tähän aikaan vuodesta? Tuleeko joku hieman tavallista isompi auto kenties tallimme pihaan? Mitä tässä hieman isommassa autossa on? Onko se täynnä issikoita, jotka tulevat Lappiin PowerParkista. Kyllä, näin se on.
Toukka
Selja
Keila ja Stjarni
Tänään heräsin aamulla ehkäpä ihanimpaan yllätykseen, jota pystyin edes ikinä kuvittelemaan. Rakkaat ystäväni Keila, Hetta, Toukka, Stjarni, Baron ja Selja saapuivat aamukahdeksan jälkeen talvikotiinsa. :)
Toukka
Uskoisin, että tämä yllätys oli meille kaikille hevosille positiivinen. Silti voin sanoa olevani aika varma siitä, että minä tulin kaikista iloisimmaksi tästä. Minulla oli ollut nimittäin niin kova ikävä noita kavereitani. Olihan minun kuitenkin pitänyt olla heistä kokonainen syksy erossa. Muut issikat katsoivat minua vähän hämmästyneinä, kun meninkin samalle heinäpaalille PowerParkista tulleiden issikoiden kanssa. En pysynytkään laumani kanssa lounastamassa.
Minä
Muut meistä Levin issikoista olivat toisella heinäpaalilla kuin minä.
Tämä jälleenkohtaamisemme on sujunut kyllä erinomaisesti. Tällä hetkellä olemme jo PowerParkin hevosten kanssa kaikki samalla paalilla.
Baron
Baron
Nyt siis tulette lukemaan blogistamme myös noiden kuuden hevosen postauksia.
Stjarni
Meillä hepoilla on erilaisia tapoja käsitellä laumamme kasvua. Toiset haluavat tehdä heti selväksi uusille tulokkaille, keitä he ovat, ja toiset taas eivät välitä tulokkaista melkeinpä yhtään. Ida kuuluu tähän jälkimmäiseen kastiin. Hän ei suinkaan jäänyt selvittelemään arvojärjestystä, vaan paineli aitauksen perälle nukkumaan ja mietiskelemään asioita yksikseen. ;)
Ida
Trana näytti myös hieman uneliaalta. No, eihän se ihme olekaan, jos väsyttää. Jouduimmehan me sentään heräämään jo KAHDEKSALTA. Kuvitelkaa, niin aikaisin! Eihän silloin ollut vielä edes valoisaa...
Eikö näytäkin Trana hieman pöllähtäneeltä?
Irpa taas oli aivan kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Aivan normaaliahan se on, että joka päivä tulee kuusi hevosta laumaan lisää!! Vai onko?
Irpa
Meillä oli tosiaan päivällä kaksi laumaa. Oli tämä meistä Levin issikoista koostuvien hevosten lauma sekä PowerParkkilaisten hevosten lauma. Tosin minä kyllä viihdyin kumpienkin seurassa.
Kaksi laumaa
Vaikka olinkin tohkeissani uusista tulokkaista, piti minun silti vierailla myös toisen paalin luona, jotteivat toiset ystäväni olisi suuttuneet minulle ja luulleet, etten haluaisi olla enää heidän ystävänsä. On se välillä hieman vaikeaa yrittää olla kaikkien kaveri.
"Kumpi paali, kumpi lauma?!"
Välillä eräät rohkeat tapaukset, kuten Hetta, lähtivät kävelemään rohkeasti Irmeliä kohti luodakseen ystävyttä.
Irmeli ja Hetta
Yleensä Hetan matka päättyi kuitenkin tähän kohtaan...
Johtajat, Irmeli ja Stjarni haistelemassa toisiaan.
Kokosin teille myös videon tästä samasta aiheesta. :)
Jippii ja jee! Olen niin iloinen! Nyt olen nimittäin minäkin päässyt takaisin kotiini, Lappiin. Minulla onkin teille paljon kerrottavaa. Mistäköhän aloittaisin?
Perjantai-lauantai välisenä yönä noin viideltä olin juuri nukkumassa kesäkodissani PowerParkissa. Tarhakaverini siellä oli pieni ja suloinen shetlanninponi Kossi. Hänen kanssaan juuri kuorsasimme vuoronperään. Yöunemme "hieman" häiriintyivät, kun tallin pihaan ajoi auto ja hevoskuljetuskärry. Pian minulle selvisi, mitä varten se tänne oli tullut. Tunnistinhan minä nyt sentään tutun henkilön Lapin Saagan tallilta, joka oli auton kyydissä. Tajusin lähteväni Lappiin.
Matka sujui tietysti loistavasti, sillä eihän minua rennompaa matkaseuralaista ole olemassakaan. Otin matkan iisisti. Mitäpä jännitettävää siinä olisi. En minä, iso hevonen pikkumatkoja pelkää.
KOTONA!
Kesäni PowerParkissa oli ikimuistoinen. Sain uuden parhaan ystävän, Kossin, joka osoittautui pienestä koostaan huolimatta aivan mahtavaksi poniksi. Jos totta puhutaan, oli Kossi itseasiassa johtaja pienessä laumassamme. Sain tehdä vaikka mitä ihanaa, kuten käydä näyttelyissä ensimmäistä kertaa elämässäni. Voitte arvata, mitä kävi. Jep, voitto tuli kotiin!
Allu!
Mutta mennäänpäs takaisin nykytilanteeseen. Tulin tänne Leville siis eilen kuuden aikoihin illasta. Hetken tunsin olevani maailman komein, kuuluisin, ylväin, upein, mahtavin, hienoin, isoin ja uskomattomin hevonen. Issikat nimittäin katsoivat minua aitauksesta palvovasti. Katsoin heitä leuka pystyssä tuntien oloni palvotuksi.
Gjaffar, Rossi ja Ida ♥
Sitten tytöt veivät minut maistelemaan vihreitä ruohoja palkkioksi siitä, kun olin ollut niin kiltisti matkalla. Aloin mutustella ruohoa tyytyväisinä. Sain kuulla, kuinka ihmiset keskustelivat minun olevan niin iso. He olivat ilmeisesti tottuneet noiden islanninhevosten pieniin säkäkorkeuksiin, niin sitten tällainen Norjan kylmäverinen tuntui heidän mielestään isolta. Mistä sitä tietää, jos olisin vaikka kasvanut etelässä ollessani. Korkeutta siis. En minäkään tietenkään leveyttä ole kasvanut. Lihaksia on, mutta läskiä, sitä ei näy missään!
Minä, Allu
Minä!
Hetken herkuteltuani vietiin minut vähäksi aikaa vanhaan aitukseeni, jossa en enää nykyisin asusta. Siellä en tuntenutkaan oloani enää niin upeaksi. Nimittäin minun hirnuessani issikoille, eivät he vastanneet. Ajatelkaa, kuinka ilkeää. Ystävä hirnuu, mutta kaverit eivät vastaa.
Vanha aitauksenikin oli täynnä namia!
En saanut vastausta huutoihini!
Loukkaannuin ja annoin issikoiden vain olla. Matka Alahärmästä tänne Leville oli ollut sen verran tylsä, että heti vapaaksi päästyäni purin hieman energioitani. Oli siistiä laukata ja pukitella aitauksessa ruskan keskellä.
Jiihaa!
♥
Minusta on ihanaa olla taas kotona! Ainoa vain, että parin ihmisen lisäksi minulla jäi ikävä Kossia. Oi, hän oli niin suloinen kamu. Me kerroimme toisillemme kaikki salaisuudet. ♥ No, onneksi täällä ovat nuo issikat ja ihanat ihmiset!
Tämän jälkeen minut siirrettiin omaan rakkaaseen aitaukseeni, joka sijaitsee siis issikka-aitauksen sisällä. :)
Oma aitaus kullan kallis ♥
Kuvitelkaa, issikat eivät edes välittäneet minusta kummemmin. Olin aivan varma, että minun tullessani aitaukseen olisivat nuo kaikki karvakorvat tulleet ihmettelemään minua aitauksen toiselta puolelta, mutta ei. Heillä näytti olevan parempaakin tekemistä, kuten syöminen ja toistensa rapsuttelu.
Gjaffar ja Irpa
Kun näin Gjaffarin kävelevän luokseni, ajattelin, että hän olisi tulossa ihastelemaan minua ja ottamaan hiustyylistäni mallia. Ei se aivan niin mennyt. Gjaffar käveli aitaukseni luokse, jotta voisi hangata kaulaansa aitaa vasten. Sitä ilmeisesti kutitti.
Gjaffar!
Olin saanut namia myös syöttökaukalooni. Voi, kuinka ihania nuo ihmiset ovatkaan. ♥
En minä kuitenkaan aivan rauhassa saanut olla. Irmeli, lauman johtaja, otti nimittäin aina tasaisin väliajoin pieniä spurtteja heinäpaalilta minun luokseni. Hän kävi siellä kovistelemassa. Irmeli on sellainen muori, että hänelle ei kannata alkaa isotella. Ei, ei totisesti. Niinpä käänsin hänelle vain takapuoleni.
Vaikka issikoiden ei ollutkaan tarkoitus näyttää ihailevilta, on minun kyllä pakko sanoa, että siltä se silti näytti. He katselivat minua muka komentelevasti, vaikka todellisuudessa he näkivät vain sydämiä upean ulkomuotoni takia. Kyllä pari tammaa minulle myönsikin olevansa rakastuneita minuun.
Issikat aitaukseni luona ihmettelemässä.
Nyt tallilla olen siis myös minä, Allu! Tervetuloa vain ihastelemaan minua ja tietysti noita issikoitakin. Ovathan hekin ihan söpöjä. ;)
