Allu: Katsaus historiaani!

Moikka!

Tänään minä, Allu ajattelin kertoa teille hieman historiastani. Jotkut saattavat ihmetellä, kuinka minä, Norjan kylmäverinen, olenkaan päätynyt Leville issikkatallille. Tänään saatte kuulla siitä. Aloitetaan elämästäni ennen Leville muuttoa. Minut ostettiin siis Kolarista päin. Asuinpaikkani ei siis monilla kymmenillä kilometreillä muuttunut, vaan samanlaisille seuduille minut ostettiin. Ennen kuin tulin tänne, olin ammatiltani ravihevonen. Rakastin sitä vauhdin hurmaa, jota tässä lajissa koin!

Kuva: Jenni Långsved

Kuva: Jenni Långsved

Kuten numerostakin huomaa, olin tietysti aina voittamaton ykkönen. ;) Ainakin melkein aina! No, yhtenä kauniina syksyisenä päivänä tallin pihaan, jossa silloin asustelin, ilmestyi musta auto, josta ulos astui kaksi hevosilta tuoksahtavaa tytöntylleröä. He olivat tulleet koeratsastamaan minua.

Ensitapaaminen!

Nämä tallitytöt rakastuivat minuun heti ensisilmäyksellä ja näin päädyin matkustamaan heidän kanssaan kohti issikoita. Voi niitä ensimmäisiä hetkiä uudessa kodissani! Ensinnäkin kaikki ihmiset ihastelivat, kuinka suuri olinkaan noihin issikoihin verrattuna. Koin oloni niin upeaksi. Pääni saivat sekaisin myös upeat islanninhevostammat, joita viereisessä aitauksessa olikin vaikka muille ruunille jakaa. Rakastuinkin heti lauman johtajaan Irmeliin ja hänen itsevarmuuteensa.

Minun ja Irmelin ensitapaamisemme!

Minut laitettiin aluksi aitaukseen, joka oli erillään issikka-aitauksesta. En siis nähnyt silloin syntynyttä rakkauttani Irmeliä ollessani aitauksessa. Itkin aina, kun hänen kauniit silmänsä katosivat näköetäisyydeltäni. Lopulta talliväki päätyikin ratkaisuun, että he siirtäisivät minut sittenkin issikka-aitauksen sisälle rakennettavaan aitaukseen ja pihattoon.

"Irmeli, mennäänkö naimisiin heti ensimmäisenä kohtaamispäivänämme?"

No, pikkuhiljaa minun ja Irmelinkin rakkautemme tyssäsi, ja pystyin taas keskittymään muuhunkin elämääni. Minua suoraan sanottuna ihmetytti, mitä tekisin noiden issikoiden kanssa. Minulle selvisi, että saisin maastoilla heidän seuranaan, ja minulla myös vedettäisiin jotain vaelluksia. Minulle selvisi myös toinen asia. Tajusin, että minussa on jokin magneetti, joka vetää puoleensa naispuolisia henkilöitä -niin ihmisiä kuin hevosiakin.

Kaikki tallitytöt olivat täysin rakastuneita minuun. Olin kai niin erilaisella tavalla viehättävä kuin nuo issikat. Minusta käytiinkin kovaa taistelua, että kuka tällä kertaa saisi hypätä selkääni. Tammat taas tuntuivat olevan vähän turhankin pihkassa minuun. He nimittäin tulivat aitani luokse näykkimään ja härnäämään minua saadakseen huomioni kiinnyttymään heihin. Niinhän se sanontokin menee, että rakkaudesta se hevonenkin potkii. ;)

Minä ja Rossi

Tuon pikkuisen eli Rossin kanssa meillä muodostuikin vahva ystävyyssuhde. Hän oli niin pieni minuun verrattuna, mutta silti niin kypsä ikäisekseen, että pystyimme heittämään hänen kanssaan hyvääkin läppää. Otin ehkä sellaisen isäroolin Rossin suhteen.

Rossi myös toimi aivan kuin olisin hänen isänsä. Mitä minä ikinä teinkään, otti Rossi siitä mallia ja teki perässä.

 

Rossi ja minä :)

Maastoilun ja kenttäilyn lisäksi tuli sitä myös muutaman kerran kokeiltua mielenvirkistykseksi esteiden hyppelemistä. Se vasta olikin hauskaa! 

 

Pahoittelen laatua. 

Olen saanut toteutettua monia haaveitani. Yksi haaveistani oli päästä käymään joskus joissain näyttelyissä. Ihan kokeilun vuoksi vain. Olin tällöin vielä aika epävarma ulkonäöstäni, sillä kaikki minusta otetut kuvatkin olivat tällaisia.

No, nyt kesällä, kun unelmani toteutui, ja pääsin näyttelyihin, olivat ilmeeni hieman parantuneet ja itsevarmuuteni kohonnut. Niinpä astelin näyttelyihin kylmän varmasti vieden samalla voiton kotiin.

Minä ja ihana kesähoitajani Iiri!

Enkö vaikutakin näissä kuvissa paljon itsevarmemmalta? ;)

Voi sitä tunnetta, kun otimme Iirin kanssa ylpeästi voittajan ruusukkeen vastaan. Mutta mennäänpäs nykyhetkeen. Tällä hetkellä suuressa osassa elämääni on maastoilu, vauhdikkaat laukkapätkät pellolla, sattumoisin kentällä ratsastelu, ystävät ja etenkin ystäväni Ida -hevosen personal trainerina toimiminen. ;) Ida on hieman laihtumisen tarpeessa, joten annostelen hänelle ruoat aitauksestani ja kannustan häntä urheilemaan kannustavilla katseillani.

Tällaista tällä kertaa!

♥: Allu

Jöra: Näin kaikki sai alkunsa!

Hellurei! Täällä olen tänään minä, Jöra. Tulin ajatelleeksi, että ehkäpä teitä kiinnostaisi kuulla siitä, miten tämä talli sai alkunsa. Kuinka kaikki lähti liikenteeseen...

Asustimme silloin vuonna 2000 Sahalan Kartanossa. Monia hevosia oli myynnissä. Myös minä ja Irpa kuuluimme niihin hevosiin. Tiesimme sen itsekin ja jännitimme, millainen uusi kotimme tulisi olemaan. Varsinkin Irpaa se jännitti. Hän oli asunut niin monissa eri talleissa, eikä niihin kaikkiin liittynyt kovin hyviä muistoja.

Samaan aikaan oli muuan perhe lähdössä kaukaa Lapista, Sirkka-nimisestä kylästä kohti tätä tallia, jossa silloin asuimme. Perheellä oli tarkoituksena tulla ostamaan Sahalasta issikka perheen lapsukaiselle. He olivat perehtyneet eri hevosrotuihin, ja tulleet lopulta tulokseen, että islanninhevonen olisi heidän perheelleen sopiva ratsu, niin kokonsa kuin luonteensakin puolesta.

Pitkän monta tuntia kestävän automatkan jälkeen perhe saapui Sahalaan. Heidän eteensä aukeni todellinen satumaa, paikka, josta he olivat jo pitkään vain haaveilleet. Pellot olivat täynnä kymmeniä erivärisiä islanninhevosia.

Silloin kohtasimme ensimmäisen kerran nykyisten omistajiemme kanssa. He silittelivät issikoita, joita koko laidun oli täynnä. Mietin, että ehkäpä nämä ihmiset tarjoaisivat minulle hyvän kodin. Seuraavana aamuna tämä sama perhe saapui luoksemme. Oli vuorossa koeratsastus. Tiesin, että sen perusteella he tekisivät kauppansa. Siinä selviäisi, kuka olisi tälle perheelle sopivin hevonen.

Irpa vasemmalla, minä Jöra oikealla.

Perheen lapsi rakastui minussa rauhallisuuteeni ja lempeään katseeseeni. Olin hänelle sopiva hevonen. Tunne oli molemminpuoleista. Minäkin pidin heti tytöstä! Niinpä perhe päätti ostaa minut. Heille kuitenkin kerrottiin, että islanninhevonen tarvitsee kaverikseen toisen hevosen. Perhe halusi, etten olisi onneton yksinäisyyteni vuoksi. Siksi he alkoivat miettiä, kuka olisi toinen hevonen, jonka he ostaisivat.

Minä :)

Katselin vierestä, kun perhe pohti, kenestä tulisi toinen hevonen perheelle. He miettivät erästä ystävääni Pökköä, joka oli todellinen sydäntenmurskaaja. Sitten he hoksasivat Irpan pelokkaat silmät ja aran olemuksen. Se veti heitä puoleensa. Salaa mielessäni toivoin, että perhe ostaisi Irpan eikä Pökköä, vaikka pidin hänestäkin. Irpa oli ollut vuokrahevosena ja joutunut kokemaan vaikka mitä. Häntä oli entisissä paikoissa kohdeltu kaltoin. Toivoin, että perhe valitsisi hänet, niin Irpakin saisi pysyvän ja turvallisen kodin.

Irpa ja minä

Huomasin ihmisten silmistä, miten he epäröivät Irpan ostamista. He miettivät, pärjäisivätkö he säikyn hevosen kanssa. Lopulta he kuitenkin ostivat Irpan. Niinpä lähdimme Irpan kanssa hevoskuljetusauton kyydissä kohti tuntemattomia seutuja.

Pahoittelen kuvan laatua!

Kun saavuimme uuteen kotiimme, siellä oli aitaus ja pihatto valmiina meitä odottamassa. Aitauksen vieressä oli ruskea hirsitalo ja mahtavat kukka-asettelut. Kaikki vaikutti täydelliseltä!

Irpa oli ensimmäiset kuukaudet todella arka ja säikky. Hän säikkyi esimerkiksi talikkoa kovasti peläten, että häntä lyötäisiin sillä. Perheen monien hänen kanssaan vietettyjen tuntien, rapsutusten ja luottamusharjoitusten jälkeen alkoi Irpa uskoa, etteivät nämä ihmiset haluaisi hänelle pahaa. He olivat kilttejä, eivätkä löisi meitä hevosia. Irpa tajusi. että hän voisi ensimmäistä kertaa elämässään luottaa ihmiseen.

Irpa ♥

Vietimme mahtavia ja ikimuistoisia hetkiä kulkien maastossa perheen ratsuina. Kuljimme samoja polkuja silloinkin, joita tallaamme nyt, 14 vuotta myöhemmin. ♥

Silloinkin laukkailimme kilpaa Kätkätunturin syleilyssä...

Ja talvisin nautimme pöllyävästä lumesta ylittäessämme jäätä...

Monien ratsastushetkien jälkeen Irpasta ja tallin isännästä muodostui todella tiivis ja läheinen pari. He molemmat luottivat toisiinsa. Irpa ei ole sen jälkeen milloinkaan poistunut kotoaan. Hän saa elää elämänsä loppuun asti tällä tallilla, kunnioitettuna ja rakastettuna perheenjäsenenä.

Irpa ♥

Minä taas tulin todella läheiseksi perheen lapsen, Susannan kanssa. Muistan ne monet laukka- ja tölttihetket, joita koimme yhdessä. 

Minä, Jöra :)

Näin talli nimeltä Lapin Saaga sai alkunsa. Minusta ja Irpasta lauma alkoi laajentua. Monina vuosina lauma on vain kasvanut ja kasvanut. Uusien hevosten myötä aloimme toimia myös asiakkaiden käytössä. Se, miten Hrimnir, Irmeli, Veera ym. tulivat, onkin aivan toinen tarina. Ehkäpä saatte kuulla siitä joskus toiste...

Nyt voimme Irpan kanssa mainiosti ja olemme todella onnellisia tästä asuinpaikasta, joka meille suotiin. ♥ Myös omistajamme ovat kuulemma meihin todella tyytyväisiä, eivätkä vaihtaisi meitä mistään hinnasta pois. Viemme asiakkaita vaelluksille, kuten nuorempinakin. Saamme vain enemmän vapaapäiviä kuin muut hevoset.

Irpa piehtaroimassa ♥

Siitä se kaikki alkoi, ensimmäisistä hevoskaupoista... 

Irpa ♥

♥: Jöra