Ida: Tältä näyttää vaellusreittimme syksyisin!

Iltaa!

Tänään ajattelin kertoa teille kuvien kera, millaiselle reitille viemme asiakkaita esimerkiksi ruska-aikaan. Toukka onkin tehnyt tällaisen samanlaisen postauksen talvireitistämme.

Eilen 23.8 ottivat ihmiset minut, Tranan ja Irmelin kiinni satuloidakseen meidät. Tällöin oli aamu, mutta minä muutuin yhtä pirteäksi kuin peippo tajutessani, että pääisisin maastoon. Pian tallin pihaan ajoikin auto, jonka sisältä astui ulos asiakas, joka oli tulossa ratsastamaan meillä. Hänelle suotiin ratsuksi Irmeli ihanainen, opas meni Tranalla edessä ja minä, Ida pidin perää tallityttömme ratsastettavana.

Minä

Irmeli

Trana

Reitin alussa meidän täytyy mennä muutama pätkä teitä, jotta pääsemme upeisiin Kätkätunturin maastoihin. Koko reitti alkaa pienestä tiestä, jonka varrella tallimme on. Pienen pätkän tätä Kaarelantietä köpötellessämme, saavat asiakkaat alkutuntumaa ratsastuksesta. He voivat esimerkiksi miettiä, ovatko jalustimet sopivat, vai täytyykö niitä kenties muunnella.

Tien päässä ihmiset hyppäävät satuloistamme pois ja siirtyvät taluttamaan meitä. Siinä kohtaa on nimittäin eräs tie, jossa liikkuu välillä vilkkaastikin autoja, joten on turvallisempaa taluttaa kuin ratsastaa. Tätä tiepätkää ei kestä kuitenkaan pitkään, joten ihmisten kunnot eivät joudu koetukselle. ;)

Tieltä kaarramme ojan kautta eräälle metsäpolulle. Siinä kohtaa ihmiset hyppäävät taas satuloihin ja jalustimia säädellään, jos tarve vaatii. Ajatelkaa, kuinka upean ihmeellisiä me issikat olemme! Nimittäin laihdumme tuollaisen pienen matkan aikana niin paljon, että tässä kohtaa satulavyömme menevät pari reikää tiukemmalle kuin alussa. ;) 

"Tuonne päin me lähdemme!"

Opas auttaa asiakkaat selkään.

Tällä metsäpolulla on loistava pohja mennä lujempaakin. Siinä usein mennään ensimmäiset pätkät tölttiä, jos asiakkaat niin haluavat. Jee, se on kiva pätkä! Aivan kuten kaikki muutkin kohdat, joissa juostaan. :)

Metsästä siirrymmekin taas vaihteeksi ihmisten ilmoille, jotta emme aivan kerkiä erakoitua. Menemme sellaista tietä pitkin, jonka varrella on myös asuinalue. Sieltä ihmiset parvekkeilta joskus ihastelevat meitä hevosia. Oi, se on niin imartelevaa. ♥

Tässä kohtaa saamme aloittaa upeiden Kätkätunturin maisemille nousemisen. Alussa ihmisten täytyy siis nojata hieman eteenpäin, jotta me hevoset jaksamme ponnistella tätä ylämäkivoittoista metsätpolkua. 

Kun olemme jonkin matkaa tallustelleet tunturia kohti, on vuorossa toinen tölttipätkä.

Täällä Levilllä alkaa jo hieman ruskaa näkyä. Parhaimmat ruskamaisemat ovat kuitenkin vasta parin viikon päästä. 

Kesken metsäpolun tulee eteen vaikea valinta. Mennäänkö vasemmalle, joka vie puroreitille päin, suoraan, joka vie satumetsään päin, vaiko sittenkin oikealle, joka vie punainen pulkka-reitille päin. Näiden reittien nimet ovat tulleet siitä, mitä ne pitävät sisällään. Useimmiten asiakasreissuilla mennään satumetsän suuntaan, ja niin teimme eilisessä reissussakin.

Satumetsä onkin nimensä veroinen. Nyt kun olen ollut tuolla Alahärmässä kesän, enkä ole pitkään aikaan liikkunut näissä maisemissa, näyttävät kaikki luonnon tarjoamat nähtävyydet jopa minustakin upeilta. Satumetsässä polku on ympäröity luonnon luomilla upeilla sammaleilla, jotka tuovat satumaisen tunnelman.

Vaikka kuvistakin näette osan tästä luonnon kauneudesta, täytyy Lapin luonto silti itse kokea.

Tykkään satumetsästä todella paljon, sillä sen jälkeen on aina laukkamäki! Oi, sen ajatteleminenkin saa minut heittelemään ilopukkeja. Laukkamäki on ehdottomasti paras paikka maailmassa! Kuten nimi jo kertookin, se on mäki, joka laukataan ylös. Koko mäkeä varjostaa vasemmalla puolella oleva Kätkätunturi, joka näkyy koko mäen ajan upeasti. Tosin harvoin ihmiset kerkiävät laukatessaan tätä maisemaa ihailemaan. Minä kuitenkin kerkiän. Minulla on sellainen katse, jolla havannoin kaiken ympärilläni olevan. Olenhan sentään Ida! Mutta asiaan. Jos ei halua laukata, voidaan laukkamäki myös ohittaa. :) Asiakkaiden ehdoilla mennään. 

Pian alkaa häämöttää laukkamäki!

Mutta älkää huoliko, ettettekö kerkiäisi maisemia ihastelemaan. Laukkamäen päällä voidaan nimittäin hengähtää katselemaan tätä maisemaa. Jos asiakkaat haluavat, pääsemme me hevoset poseeraamaan heidän kanssaan. Siinä on otollinen kuvauskohde, kun taustana on mahtava tunturimaisema. 

Trana ja opas tunturimaisemissa!

Täytyihän Irmeliäkin kuvata, ettei hän tulisi mustasukkaiseksi.

♥

Sitten teemme suunanvaihdon kotiin päin. Tällöin me hevoset saamme jostain aina kamalasti energiaa. Outoa, eikö?

Hieman kauempaa otettu kuva. :)

Metsästä siirrymme latupohjalle, jossa ihmiset talvisin menevät sellaisilla jännän näköisillä pitkulaisilla välineillä. Nyt kun ei ole vielä latua, on siinä aivan mahtava juoksennella! Siinä voidaan mennä laukkaa ja tölttiä, asiakkaan mielen mukaan.

Sitten päästäänkin toiseen suosikkikohdistani tällä reitillä. Nimittäin eräälle aukiolle, josta on aivan mahtavat tunturimaisemat. Se on siis toinen kohde, jossa saa kuunnella kameroiden kaunista laulua. ;)

Pikkuhiljaa aletaankin laskeutua erilaisia metsäpolkuja pitkin takaisin maan kamaralle. Polkuja kuljetaan käynnin lisäksi myös muutamilla laukka- ja tölttiaskeleilla. 

Jossain vaiheessa reittimme siirtyy tutuille pätkille. Sellaisille, joita pitkin menimme kotoa pois päinkin. Menemme siis saman asuinalueen läpi. Ai niin, unohdin kertoa teille erään kivan jutun. Nimittäin sen, että asuinalueella erään rakennuksen ikkunoista, joiden ohi kävelemme, voi peilata itseään. Se on tosi tärkeä juttu. Näkee ovatko hiukset hyvin vai täytyykö otsatukkaa kyhnyttämällä siirtää sentin vasemmalle päin.

Kotiin päästäänkin tuttua metsäpolkua ja autotietä, jonka ihmiset kulkevat kävellen sekä kotitietämme pitkin. Eli samalla tavalla kuin kotoa pois lähtiessäkin. Tallilla sitten uni maittaakin. Voi rauhassa uneksia maailmasta, joka olisi täynnä itseään ympäröiviä peilejä, joista voisi ihastella kauneuttaan. Ah, se olisi ihanaa se! ♥

Minä!

Toivottavasti jaksoitte lukea postauksen loppuun asti!

♥: Ida