Allu: Ruskaksi kotiin!

Moi!

Jippii ja jee! Olen niin iloinen! Nyt olen nimittäin minäkin päässyt takaisin kotiini, Lappiin. Minulla onkin teille paljon kerrottavaa. Mistäköhän aloittaisin?

 Perjantai-lauantai välisenä yönä noin viideltä olin juuri nukkumassa kesäkodissani PowerParkissa. Tarhakaverini siellä oli pieni ja suloinen shetlanninponi Kossi. Hänen kanssaan juuri kuorsasimme vuoronperään. Yöunemme "hieman" häiriintyivät, kun tallin pihaan ajoi auto ja hevoskuljetuskärry. Pian minulle selvisi, mitä varten se tänne oli tullut. Tunnistinhan minä nyt sentään tutun henkilön Lapin Saagan tallilta, joka oli auton kyydissä. Tajusin lähteväni Lappiin.
Matka sujui tietysti loistavasti, sillä eihän minua rennompaa matkaseuralaista ole olemassakaan. Otin matkan iisisti. Mitäpä jännitettävää siinä olisi. En minä, iso hevonen pikkumatkoja pelkää.

KOTONA!

Kesäni PowerParkissa oli ikimuistoinen. Sain uuden parhaan ystävän, Kossin, joka osoittautui pienestä koostaan huolimatta aivan mahtavaksi poniksi. Jos totta puhutaan, oli Kossi itseasiassa johtaja pienessä laumassamme. Sain tehdä vaikka mitä ihanaa, kuten käydä näyttelyissä ensimmäistä kertaa elämässäni. Voitte arvata, mitä kävi. Jep, voitto tuli kotiin!

Allu!

Mutta mennäänpäs takaisin nykytilanteeseen. Tulin tänne Leville siis eilen kuuden aikoihin illasta. Hetken tunsin olevani maailman komein, kuuluisin, ylväin, upein, mahtavin, hienoin, isoin ja uskomattomin hevonen. Issikat nimittäin katsoivat minua aitauksesta palvovasti. Katsoin heitä leuka pystyssä tuntien oloni palvotuksi.

Gjaffar, Rossi ja Ida ♥

Sitten tytöt veivät minut maistelemaan vihreitä ruohoja palkkioksi siitä, kun olin ollut niin kiltisti matkalla. Aloin mutustella ruohoa tyytyväisinä. Sain kuulla, kuinka ihmiset keskustelivat minun olevan niin iso. He olivat ilmeisesti tottuneet noiden islanninhevosten pieniin säkäkorkeuksiin, niin sitten tällainen Norjan kylmäverinen tuntui heidän mielestään isolta. Mistä sitä tietää, jos olisin vaikka kasvanut etelässä ollessani. Korkeutta siis. En minäkään tietenkään leveyttä ole kasvanut. Lihaksia on, mutta läskiä, sitä ei näy missään!

Minä, Allu

Minä!

Hetken herkuteltuani vietiin minut vähäksi aikaa vanhaan aitukseeni, jossa en enää nykyisin asusta. Siellä en tuntenutkaan oloani enää niin upeaksi. Nimittäin minun hirnuessani issikoille, eivät he vastanneet. Ajatelkaa, kuinka ilkeää. Ystävä hirnuu, mutta kaverit eivät vastaa. 

Vanha aitauksenikin oli täynnä namia!

En saanut vastausta huutoihini!

Loukkaannuin ja annoin issikoiden vain olla. Matka Alahärmästä tänne Leville oli ollut sen verran tylsä, että heti vapaaksi päästyäni purin hieman energioitani. Oli siistiä laukata ja pukitella aitauksessa ruskan keskellä.

Jiihaa!

♥

Minusta on ihanaa olla taas kotona! Ainoa vain, että parin ihmisen lisäksi minulla jäi ikävä Kossia. Oi, hän oli niin suloinen kamu. Me kerroimme toisillemme kaikki salaisuudet. ♥ No, onneksi täällä ovat nuo issikat ja ihanat ihmiset!

Tämän jälkeen minut siirrettiin omaan rakkaaseen aitaukseeni, joka sijaitsee siis issikka-aitauksen sisällä. :)

Oma aitaus kullan kallis ♥

Kuvitelkaa, issikat eivät edes välittäneet minusta kummemmin. Olin aivan varma, että minun tullessani aitaukseen olisivat nuo kaikki karvakorvat tulleet ihmettelemään minua aitauksen toiselta puolelta, mutta ei. Heillä näytti olevan parempaakin tekemistä, kuten syöminen ja toistensa rapsuttelu.

Gjaffar ja Irpa

Kun näin Gjaffarin kävelevän luokseni, ajattelin, että hän olisi tulossa ihastelemaan minua ja ottamaan hiustyylistäni mallia. Ei se aivan niin mennyt. Gjaffar käveli aitaukseni luokse, jotta voisi hangata kaulaansa aitaa vasten. Sitä ilmeisesti kutitti.

Gjaffar!

Olin saanut namia myös syöttökaukalooni. Voi, kuinka ihania nuo ihmiset ovatkaan. ♥

En minä kuitenkaan aivan rauhassa saanut olla. Irmeli, lauman johtaja, otti nimittäin aina tasaisin väliajoin pieniä spurtteja heinäpaalilta minun luokseni. Hän kävi siellä kovistelemassa. Irmeli on sellainen muori, että hänelle ei kannata alkaa isotella. Ei, ei totisesti. Niinpä käänsin hänelle vain takapuoleni.

Vaikka issikoiden ei ollutkaan tarkoitus näyttää ihailevilta, on minun kyllä pakko sanoa, että siltä se silti näytti. He katselivat minua muka komentelevasti, vaikka todellisuudessa he näkivät vain sydämiä upean ulkomuotoni takia. Kyllä pari tammaa minulle myönsikin olevansa rakastuneita minuun.

Issikat aitaukseni luona ihmettelemässä.

Nyt tallilla olen siis myös minä, Allu! Tervetuloa vain ihastelemaan minua ja tietysti noita issikoitakin. Ovathan hekin ihan söpöjä. ;)

Minä!

Oletteko te kokeneet tätä Levin ruskaa?

♥: Allu