torstai 8. toukokuuta 2014

Irmeli: Kesäkoti kutsuu osaa laumastamme!

Heippa!

Minä, Irmeli ajattelin tulla jakamaan teidän kanssanne yhden todella suuren uutisen. Ainakin minulle tämä on tosi iso juttu! Nimittäin näin hevoslaumamme johtajana minulla on ollut aika rankka alkuviikko ja paljon hommia vielä edessä. Nyt olenkin hieman väsynyt.

Minä, Irmeli.
Asiani on se, että PowerParkin hevoset ja muutama muukin kaverini lähtivät tiistai-iltana, tai no pikemminkin yönä kuljetusrekalla täältä pois. He lähtivät Alahärmään, PowerParkkiin. Siksi minulla johtajana onkin ollut erityisen paljon hommia. Ensinnäkin tiistai-keskiviikkoyö meni aivan valvoessa, sillä kaverini lähtivät vasta puoli yksi yöllä. Toiseksi tänään aamulla heräsin todella aikaisin, sillä kaksi muuta hevosta lähtivät Parkkiin myös.

Tämä hevosten lähtö aiheutti sen, että meidän hevosten, jotka jäimme tänne, on pitänyt pohtia laumamme arvojärjestystä uudelleen.

Nyt ajattelin vähän purkaa ajatuksiani tänne blogiin. Kerron siitä, kun hepat lähtivät, ja laitan tietysti tapahtumasta kuvia.

Minä, Irmeli.
Tiesin silloin kyllä, että kamuseni olisivat lähdössä PowerParkkiin. Ainahan ne siihen aikaan lähtivät. Lähdön ajankohta tuli vain minulle yllätyksenä. Nimittäin tiistai-iltana noin kello 21.58 olimme jo tehneet iltatoimet ja odottelimme juuri, koska saisimme unen päästä kiinni. Sitten yhtäkkiä tallin pihaan suuntasivat muutama auto ja pari pyörää, jotka kuuluivat talliporukalle. Olin aivan ihmeissäni, että mitä nyt tapahtuisi. Eihän siihen aikaan lähde edes vaelluksia! En siis osannut aavistaa, että kaverini lähtisivät yöllä, siihen aikaan, kun yleensä nukumme.

Irpa!
Ystäväni Ida oli todella pirteänä, oikeastaan hän kävi hieman ylikierroksilla. Hän kuiskasi minulle, että hänestä tuntui, että nyt he lähtisivät kesäkotiinsa. Minä vain nauroin Idalle ja sanoin, että hän oli vain syönyt liikaa heinää ja siksi ajatteli noin höpsöjä. 

Ida!
Jäin kuitenkin miettimään Idan sanoja ja pohtimaan, oliko niissä jotain perää. Tietyillä hevosilla oli riimutkin päässä, vaikkei heillä yleensä ole. Niinpä aloimme päivystää ovella odottaen, jos jotain ihmeellistä tapahtuisi. Jotain erikoista oli ilmassa. Tiesin, ettei kaikki ollut, kuten tavallisesti öisin.


Minä ja Rossi kuuntelemassa oven takaa kuuluvia ääniä.
Jaoin jokaiselle eri paikan, josta heidän piti seurata tapahtumien kulkuja. Jöran käskin seurata katseellaan aitauksen sisällä pyörivää talliporukkaamme kuuluvaa ihmistä.

Jöra tarkkaavaisena.
Hetalle ja Hriflalle annoin tehtäväksi katsoa, mitä aitauksen ulkopuolella tapahtuu.

Hetta!

Idan määräsin tarkkailemaan ovea.

Ida!
Ja kyllä Ida oli ollut oikeassa. Keskiyöllä kuljetusrekka kääntyi pihaamme. Siitä alkoi ystävieni lastaus rekkaan. Tässä kuvia siitä. Pahoittelen kuvien laatua, sillä ne on otettu kännykällä, ja tällöin oli jo suht pimeää. Tärkeintähän on kuitenkin, että näette hieman lastauspuuhia. 

Allu menossa kuljetusrekkaan.

Stjarni

Toukka

Baron

Hetta

Ida odottelemassa vuoroaan.

Ida ♥

Ja sitten mentiin!

Ida

Ida

Tuollaiseen heidät laitettiin. 

Fjödur
Siinä olikin suuri annos kuvia lastaamisesta. Toivottavasti ette kyllästyneet. 

Koska tuohon suurempaan kuljetusrekkaan mahtui vain kymmenen hevosta, ja kaksitoista piti lähteä, lähtivät pari muuta hepoa vasta tänä aamuna. Sinne piti alunperin lähteä tässä tämän päiväisessä kuljetuksessa Hrifla ja Jöra. Lastauksessa Hrifla kuitenkin päätti, että haluaisi jäädä vielä tänne lumen keskelle. Ajatus kesästä ei vielä kiehtonut häntä. Niinpä Hrifla sai jäädä vielä tänne Leville meidän kanssamme. :)

Hrifla ja Hrimnir jäivät tänne.
Kun Gjaffar kuuli, että yksi hevonen mahtui vielä mukaan, hän alkoi hirnua, jotta hänet hoksattaisiin. Gjaffar oli aivan innoissaan, kun kuuli, että hänellä olisi mahdollisuus lähteä jo nyt kesäkotiinsa. Hänellä oli ollut niin ikävä kaikkia ihania ihmisiä ja hevosia, joita siellä oli. Muutenkin Gjaffar sanoi, että hänellä oli jo kova ikävä kesää ja lumen alla odottavia ruohotupsuja. Niinpä Gjaffar laitettiin Jöran kaveriksi PowerParkkiin. :)

Nyt tänne jäimme siis minä, Veera, Hrimnir, Irpa, Hrifla, Trana ja Rossi. Meillä on niin soma pikkulauma.


Leppoisaa elämää...♥ 

Veera ja Trana ♥

Nyt olemme saaneet jo tiedon, että heppakaverimme ovat päässeet turvallisesti perillä ja ovat kotiutuneet hyvin ♥.

Minä, Irmeli

♥: Irmeli







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan, sillä jokainen positiivinen kommentti piristää päivää! ♥ Myös postaustoiveita saa antaa sekä kysymyksiä lähettää. :)